Mainos
Mainos

Lukemattomia kirjoja

Mielipiteet

Onko liian myöhäistä?

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu (2015) WSOY 256 sivua

”Moni on jo päättänyt että toivoa ei enää ole. Mutta toivon ylläpitäminen silloin, kun ongelmat näyttävät mahdottomilta, on tärkeintä mitä meillä on.”

Laura Anttila, yksi Elina Hirvosen romaanin päähenkilöistä jaksaa vielä olla optimistinen luennoidessaan opiskelijoille ilmastonmuutoksesta. Hirvosen romaanissa Kun aika loppuu eletään 2030-lukua, jolloin ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat yhä näkyvimpiä ja kansainvälinen terrorismi kukoistaa. Ihmiset eivät voi hyvin Suomessakaan ja kauhukuvat muuttuvat yhä todemmiksi, kun nuorimies alkaa ampua ihmisiä lasipalatsin katolta Helsingin keskustassa.

Kun aika loppuu pitää sisällään hengästyttävän suuria kysymyksiä: Mikä on vastuumme ilmastonmuutoksesta? Entä siitä, että kaukana meistä ihmiset kuolee hoidettavissa oleviin sairauksiin? Miten löytää oma paikkansa ja käsitellä maailman tuskaa? Onko meillä vielä toivoa?

Romaani kuvaa etääntyneen perheen tarinan, jonka kertojina on äiti Laura ja Somaliassa lääkärinä työskentelevä tytär Aava. Lauraa, hänen tytärtään Aavaa ja poikaansa Aslakia yhdistää vahva huoli maailmasta, luonnon sortamisesta ja epätasa-arvosta. Heidän tuskansa kuitenkin purkautuu hyvin erilaisin tavoin: Yksi luennoi optimisena ja kannustaa opiskelijoita muuttamaan maailmaa, toinen lähtee Afrikkaan tekemään konkreettisia tekoja ja kolmas etsii vastahakoisena vastauksia globaaleista verkkoyhteisöistä.

Yksi romaanin keskeisistä teemoista on vanhemmuus ja sisaruus. Romaanissa on väläyksiä Aavan ja Aslakin lapsuudesta ja ajasta, jolloin kaikki ainakin näennäisesti oli onnellisesti: Oli iloisia retkiä, lapsen viattomia ja viisaita kysymyksiä, mutta toisaalta äiti, joka toisinaan tunsi elävänsä vieraan naisen elämää. Laura pohtii suhdettaan lapsiinsa ja miettii omaa asemaansa: Teinkö minä jotain väärin? Kun aika loppuu muistuttaa tältä osin Lionel Shriverin synkkää romaania Poikani Keviniä. Myös Hirvonen käsittelee sellaisen vanhemman tuskaa, jonka lapsi on tehnyt jotain yhteisöä järisyttävää pahaa. Tuskan jakaa myös sisar, joka on fyysisesti kaukana, mutta joka kantaa ikuista huolta pikkuveljestään.

Kuten Hirvosen aiemmat teokset, myös tämä on kirjoitettu kauniisti ja pohtivalla, humaanilla otteella. Kun aika loppuu ilmaisee ja purkaa vaikeita, mutta ihmisyyden kannalta tärkeimpiä aikamme kysymyksiä. Hirvonen nivoo taitavasti yhteen paitsi sukupolviin ja vanhemmuuteen, myös avustustyöhän ja ihmismielen haavoittuvuuteen liittyviä tarkkoja pohdintoja. Kaiken ahdistuksen keskellä on kuitenkin pilkahdus toivoa, johon on tartuttava senkin jälkeen kun romaanin viimeinen sivu on käännetty.

Elli-Alina Hiilamo

Kirjoittaja on uutistoimittaja MTV Uutisissa.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme