Mainos
Mainos

Mielipiteet

Artikkelityypit

Pöyristyttävä raportti: Byrokratia estää lapsimurhien ehkäisemistä

Sisäministeriön perhesurmabyrokratia-työryhmän raportti on kerta kaikkiaan järkyttävää luettavaa.

Ei, siinä ei kuvata mitään yksittäistä veritekoa tai haastatella surevia omaisia. Se on vielä pahempi. Ja siksi erittäin tärkeä.

Ote ministeriön tiedotteesta:  ”Lainsäädäntöä on muun muassa kehitettävä niin, että viranomaiset ja muut niihin rinnastettavat palveluntuottajat voivat tehdä ilmoituksen poliisille tai sosiaaliviranomaisille, salassapitosäännösten sitä estämättä, kun vakavan väkivallan uhka on ilmeinen.”

Kannattaa lukea tuo kahteen kertaan.

Suomeksi siinä todetaan, että byrokratia estää lapsimurhien ehkäisemistä.Tilanne on suoraan sanoen jopa pahempi kuin uskoin, vaikka 23 vuoden rikostoimittajakokemus on optimistiset kuvitelmat hionut pois.

Nyt voi tietysti ihmetellä sitä, että miten ihmeessä meille on ylipäätään voitu laatia ja säätää tuollaisia lakeja. Edes vanhojen satujen hölmöläiset eivät kyenneet tuollaiseen. No, ehkä jos pimeään pirttiin olisi kannettu valoa säkki päässä.

Tarvittiin siis työryhmä, joka pohti asiaa kymmenen kuukautta. Työryhmä yritti tehdä kaavion eri tahojen salassapitosäännöksien keskinäisistä suhteista, mutta siitä olisi tullut liian monimutkainen. Kukaan ei olisi saanut siitä selvää.

Kyse on suomalaisen yhteiskunnan törkeästä ylibyrokratisoitumisesta ja ylisalaamisesta.  Virkamiehet eivät tajua lakeja kirjoittessaan tai eduskunta niitä säätäessään todellista vaikutusta.

Toinen käsittämätön seikka raportissa on se, että viranomainen ei voi – vaikka salassapitomääräykset sen sallisivat – antaa kaikissa tapauksissa oma-aloitteisesti tietoja toiselle viranomaiselle. Tämän pitää osata tai tajuta kysyä tietoa ja vasta sitten voi puhua.

Eli kaksi viranomaista keskustelee jonkun lapsen ongelmista puhelimessa ja toinen toivoo koko ajan että kollega ymmärtäisi kysyä. Jos ei kysymystä tule, niin olennaisiakaan tietoja ei voi kertoa.

Ei tuollaiseen pelleilyyn ole kertakaikkiaan varaa. Ei yhteiskunnalla, eikä näillä lapsilla.

Työryhmän puheenjohtaja, poliisijohtaja Pentti Saira arveli, että virkamiehet pitävät pienempänä pahana sitä, että selvitetään miksi tieto ei liikkunut kuin sitä että virkamies joutuu tilille mahdollisesti salassapidettävän tiedon kertomisesta. Monimutkaisia lakeja ei siis tunneta ja sen takia vaietaan.

Tällainen järjestelmä hyväksyy sen, että pieniä lapsia ammutaan, hukutetaan, puukotetaan, tukahdutetaan, kuristetaan ja poltetaan. Näillä tavoilla lapsia on viime vuosien perhemurhissa tapettu. Ja virkamiehet pelkäävät samaan aikaan omia virheitään.

Ei kukaan sitä tahallaan tee, mutta näin tapahtuu.

Vielä pahemmaksi menee. Ongelma ei ole vain se, että tieto ei kulje. Vaikka sitä olisi, niin aina ei silti tehdä mitään.

Haastattelin sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevaa virkamiestä Pia-Liisa Heiliötä keskiviikkona 7-uutisiin. Hän kertoi, että eräässä lapsen väkivaltaiseen kuolemaan johtaneessa tapauksessa peräti 28 viranomaista tai järjestöä tiesi lapsen ongelmista ennen väkivaltaa. Luvussa ei ole painovirhettä: kaksikymmentäkahdeksan.

Tekisi mieli kirota ääneen.

Yksikään ihminen tehnyt mitään. Miksi? Pelkäsivätkö he kenties huomautusta eduskunnan oikeusasiamieheltä vai jopa rikosilmoitusta? Senkö takia lapsi kuoli?

Tähän maailmaan päästään tutustumaan tarkemmin kun Vilja-Eerikan tapauksen epäillyt viranomaislaiminlyönnit tulevat oikeuteen.

Ongelma ei ole vain järjestelmässä, vaan myös virkamiehissä. Perhemurhien estäminen on tietysti vaikeaa kuten ennustaminen yleensäkin, mutta lastensuojeluviranomaisten tehtävä on lastensuojelu, ei virkamiestensuojelu. Salassapitopykälät mahdollistavat tämänkin.

Tiedän, että lastensuojelussa on ruuhkaa. Perheneuvoloihin tai mielenterveyspalveluihin joutuu jonottamaan. Työntekijöillä on kiire ja jos keskitytään yhteen tapaukseen, niin toinen jää vähemmälle. Säästöt purevat. Jos viranomaiset toimivat vielä toisistaan tietämättä, niin jatkuva, eri tahojen painostus voi vain pahentaa perheen tilannetta.

Mutta juuri tämän takia sekava lainsäädäntö ja virkamiesten siitä juontuva arkailu eivät saisi luoda epävarmuutta tai esteitä toimintaan. Lain pitäisi tietysti päinvastoin tukea rankkaa työtä tekevien virkamiesten toimintaa.

Koko sosiaali-, terveys- ja koulualan kuten myös poliisin salassapitokoodisto ja sen perusteet pitäisi miettiä täysin uusiksi. Sisäministeriön työryhmä raapaisi tässä pintaa. Tässä uudistuksessa pitää miettiä myös se, että esimerkiksi kohua herättävissä huostaanotoissa viranomaisten pitää voida perustella toimintansa julkisesti.

Ja lopuksi: 2020-luvun tavoitteeksi voisi asettaa sen, että myös viranomaisten tietokonejärjestelmät keskustelisivat toistensa kanssa, jolloin itse järjestelmä voisi nostaa esiin punaisia lippuja, kun samassa perheessä ilmaantuu väkivaltaa, mielenterveysongelmia, lasten oireita ja parisuhdepulmia.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme