Mainos
Mainos

Mielipiteet

Artikkelityypit

Rutosti rujoutta São Paulossa ja Aarhusissa

Luiz Ruffato: Rutosti hevosia. Into. 2014. 158 s. Yahya Hassan: Runot. Tammi. 2014. 167 s.

<

Joskus romaanin tarina sijoittuu yhteen päivään – tai lyhyempäänkin aikaan. Klassikoita ovat James Joycen Odysseus/Ulysses ja Volter Kilven Alastalon salissa. Uudempia teoksia ovat esimerkiksi Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani ja brasilialaisen Luiz Ruffaton Rutosti hevosia. Viimeksi mainitussakin virtaa tajunta, mutta päähenkilönä ja näyttämönä on yksi maailman suurimmista metropoleista, São Paulo.

Ihmiskohtalot arkipäivän ongelmineen, yhteiskunnan eriarvoisuus, rasismi, väkivalta, huumeet, seksi ja naisten kurvit ja mieskunto, korruptio, veronkierto eräänlaisena urheilulajina, maaseudun asukkaiden muutto ja vaikeudet suurkaupungissa, perhesuhteet, rakkaus tai sen puute ja kaipuu, rahapula, kirkkokunnat ja uskonto, ulkomaiset aineelliset statussymbolit ja kateus sekä ihannointi Eurooppaa ja Yhdysvaltoja kohtaan…

Kirja sykkii ja antaa asvaltti-ihottumaa. Haisee ja maistuu. Kaikki tapahtuu koko ajan, myös näiden tarinoiden ulkopuolella. Kaupunki ihmisineen elää ja kuolee eri tyyleillä kirjoitetussa 69 tekstifragmentissa. Ruffato on ennen kirjailijanauraansa toiminut toimittajana, sorvarina ja tekstiilityöläisenä. Ne ovat antaneet näkökulmaa elämään eri yhteiskuntaluokissa ja kortteleissa, vaikka kyse ei ole elämäkerrallisesta kertomuksesta.

Lääkäri valmistautuu salissa leikkaamaan potilaan, mutta häipyy kun huomaa että operoitava henkilö on aiemmin uhannut aseella hänen perhettään. Keskiluokkainen akateemisesti koulutettu entinen poliittinen idealisti on kavereineen poliittisen piiriinsä vuosikokouksessa ja esittelee heidät. Vuodet ovat vanuttaneet kroppaa ja mieltä, jotkut piiriläiset ovat siirtyneet kokonaan uusiin maisemiin maan päällä tai sen alle. Ikääntyminen ei ole riemukasta.

Taksikuski antaa tulla tavanomaisen perhetarinansa missä on myös valonpilkahdusta, mutta kieltäytyy rahastamasta ylimääräistä. Lucian puhelinvastaajaan tulee viestejä raivostuneen naiselta, joka olettaa miehensä makaavan Lucian kanssa. Varakas mies hakee poikansa koulusta panssaroidulla Mersullaan. Pojalla on synttärit. Isä päättää pojan riemuksi mennä Mäkkiin hampurilaiselle, ja diilaa siinä välillä aseita.

On 9.5. vuonna 2000. Keskiviikko toukokuun 10. olisi São Paulossa samanlainen ja erilainen, mutta yhtä täynnä ihmiskohtaloita. Sykkivä ja rujo tiistaikin imaisee mukaansa.

Eurooppalaisia tämän ajan säkeitä

Raju ja rujo on myös palestiinalaistaustaisen tanskalaisrunoilijan Yahya Hassanin esikokoiskokoelma Runot.

Se on väkevä, anteeksipyytelemätön, omaelämäkerrallinen. Nyt 19-vuotias Hassan on kirjoittanut runonsa isoilla kirjaimilla. Kyse ei ole hätähuudosta vaan röyhkeän intensiivisestä ja tarkkaan aistituista kokemuksista. Runojen ääneen luku vaatii lähes suggeroivaa intensiteettiä, kuten Hassan itse Helsingissä vieraillessaan lukunäytteillään osoitti.

Runot on jo kaapattu Tanskassa poliittiseen käyttöön. Runoilijan itsensä mielestä niistä kuka tahansa voi löytää lyömäaseen näkökannoilleen politiikasta ja yhteiskunnasta. Hassan itse ei halua olla ’maahanmuuttajakirjailija’ vaan kirjoittaa omana itsenään.

Runoissa on isän tyranniaa ja väkivaltaa perhettään kohtaan, uskonnon ulkokultaisuuden esiin tuomista. Runot kertovat kuinka tanskalainen systeemi kohtelee koululaitos- ja pakkolaitoskierteeseen joutuneita nuoria (runossa päähenkilö itse mm. joutuu kahdeksi lisäviikoksi selliin antaessaan neuvoja kesken sakkipelin). Tässä kierteessä Hassan oli vuosia itsekin, kuten moni hänen sukulaisensa.

Runot kertovat varkauksista, päälle karkaamisista, ruumiillisuudesta, itselleen perheen kautta läheisen islamilaisen yhteisön tiukoista tavoista ja vaatimuksista erityisesti tyttöjä ja naisia kohtaan, ja sen haluttomuudesta elää myös tanskalaisittain.

Tupakkaa ja ”paukkuja” palaa, taulutelevisiot vaihtavat laittomasti omistajaa. Maahanmuuttajataustaisen on mahdoton olla tai tulla tanskalaiseksi, tai olla edes oma itsensä. Koulussa ei saa puhua arabiaa, kotona ei saa puhua tanskaa.

Myös rakkautta on. Runossa ’12 vuotta’ kirjoittaja pelastaa alleen laskeneen nuoremman veljensä isänsä hakkaamiselta vaihtamalla salaa sänkyyn puhtaat petivaatteet. Viimeinen, nimensä mukaisesti ’Pitkä runo’, on eräänlainen oman nuoruuden testamentti. Tähän olen nyt tullut tämän takia. Vaikka hän on ”PASKAINEN” ja ”SIELU ON KÖYHÄ”, ”TORKAHDAN KEVÄTAURINGON PAISTEESSA”.

Tämä on runoin kerrottu selviytymistarina Aarhusissa ja laitoksissa. Niissä on aitous, nyrkiniskuja, eritteitä, sellien seiniä. Pakenemisia ei ole tarvinnut keksiä. Herääminen kirjallisuuteen ei ole vaivatonta. Erityiskoulussa hän kirjoittaa aineen. Opettajan ensi reaktio on kysyä mistä se on kopioitu. Perään tulee uusi aine, ja opettaja havahtuu pojan lahjoihin. Siitä ei kuitenkaan ala onni ja autuus.

Runot huohottavat ja öykkäröivät 2000-luvun alun gettonuoren elämää. Ehdottomasti tämän ajan eurooppalaista kirjallisuutta.

Janne Hopsu

Arvostelija on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme