Mainos
Mainos

Lukemattomia kirjoja

Mielipiteet

Seilailua menneisyydessä ja nykyisyydessä - Patti Smith

Patti Smith: M Train – Elämäni tiekartta (Siltala 2015) s. 259

Patti Smithin muistelmateos M Train – Elämäni tiekartta on sympaattinen kirja, josta on helppo pitää. Siinä monialainen taitelijalegenda kirjoittaa muistoista, arkielämästä ja unelmista sekä kaipuusta menneisyyteen, aikaan, jolloin hänen vuonna 1994 menehtynyt aviomiehensä Fred vielä eli. Vaikkei tuntisikaan Patti Smithin tuotantoa tai elämän historiaa, M Train pitää otteessaan.

Kirjassa ei ole selkeää juonen kaarta, vaan se on Smithin tajunnanvirtaa ja pääasiassa kuvausta taitelijan nykyarjesta, johon kuuluvat New Yorkin kahvilat, muistiinpanojen kirjoittaminen, lukeminen, painajaisunet ja kissanruokkiminen. Patti Smith vie lukijan myös mukanaan erityisiin ja eriskummallisiin paikkoihin ja tilanteisiin: Berliiniin, jossa Smith puhuu arktisen alueen tutkijoille, Frida Kahlon kuolinvuoteelle Meksikoon ja esimerkiksi detroitilaiseen hotelliin, jossa Smith asui miehensä Fredin kanssa 1970-luvun lopussa. Kuvaukset näistä tilanteista ovat tarkkoja, mutta Smithin Polaroid-kameralla otetut valokuvat vievät lukijan vielä vahvemmin tapahtumien ytimeen ja tuovat kirjaan lisää henkilökohtaisuutta. Lukija pääsee kirjaimellisesti kurkistamaan Patti Smithin elämään.

Smithin seilailevista ja nopeasti aiheesta toiseen siirtyvissä pohdinnoissa on mieleenpainuvia helmiä. Smith pohtii useaan otteeseen nykyisyyden ja menneisyyden suhdetta ja ajankäsitettä: ”Elämme nykyajassa, muistutin itselleni. Mutta me emme ole nykyajan vankeja. Me voimme käydä missä tahdomme, vaihtaa ajatuksia enkelien kanssa, palata ihmiskunnan historiassa aikaan, joka on pikemminkin scifiä kuin tulevaisuutta.”

Patti Smith heittäytyy helposti menneisyyden vietäväksi ja elää omassa maailmassaan, jota varjostaa myös ne kipeimmät ja kauneimmat muistot. Missä tahansa Smith onkin, muistot hänen edesmenneestä miehestä Fredistä nousevat pintaan. Kitaristi Fred Sonic Smith, Patti Smithin kahden lapsen isä, kuoli vain 45-vuoden iässä.

Erityisen sympaattisen kirjasta tekee pienet, herkulliset paljastukset, joita Smith tekee pitkin muistelmateostaan. Myös maailmankuululla taiteilijalla on ihan tavallisia paheita ja koukutuksen kohteita: Punkin kummitäti ahmii poliisisarjoja jakso toisensa perään ja pohdiskelee tarkkaan sarjojen päähenkilöitä, ikään kuin ne olisivat todellisia hahmoja hänen elämässään. Todellisuus ja Smithin unet ja unelmat sekoittuvat kirjassa muutenkin. M Train on ihanaa seilaulua paitsi todellisuuden ja unen, myös kepeiden ja vakavien pohdintojen välillä. Teoksessa pääsee hyvin lähellä Smithiä, suurta pohtijaa sekä paikasta ja ajasta toiseen ajelehtivaa aitoa taitelijaa.

Elli-Alina Hiilamo

Kirjoittaja on uutistoimittaja MTV Uutisissa

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme