Mainos
Mainos

Ahtiainen

Kommentti

Tapaus Keva ja kirottu jäsenkirja

Tapaus Keva ja Merja Ailus tuotti julkisen keskustelun polttoaineeksi hämmentävän sivujuonteen: poliittiset virkanimitykset.

Hämmentävä tämä juonne on siksi, ettei kai missään ole osoitettu, että Ailuksen puoluekannalla (keskusta) olisi ollut jotakin tekemistä niiden paheksuttujen etuuksien kanssa, joita Keva on johtajilleen tavannut suoda.

Myöskään ei ole tiedossa, että Ailuksen keskustalaisuus olisi vaikuttanut haitallisesti hänen viranhoitoonsa eli julkisen puolen henkilöstön työeläkeasioiden hoitamiseen.

Nyt kaikista puolueista juuri keskusta haluaa lopun poliittisille virkanimityksille. Puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoitti lauantaina Kuopiossa, että keskusta omalta osaltaan lopettaa sulle-mulle-perinteen.

Mutta mitä ihmeen vikaa on poliittisissa virkanimityksissä? Miksei Suomen poliittinen eliitti saisi – kuten tähänkin asti – etsiä riveistään kykeneviä ja taitavia henkilöitä tehtäviin, joissa tarvitaan laaja-alaista yhteiskunnallista osaamista?

Yleensä poliitikoiksi valikoituu ihmisiä, joilla on tietoa ja näkemystä siitä, millainen yhteiskunta on ja mihin suuntaan sitä pitäisi viedä. Useimmat heistä ovat taitavia verkostoitujia, eli heillä on hyvät suhteet eri kansankerroksiin: kotiseutunsa asukkaisiin, siis äänestäjiin ja muiden alojen päättävissä asemissa oleviin ihmisiin. Kaiken lisäksi poliitikkojen joukossa on poikkeuksellisen paljon työteliäitä ja aikaansaavia ihmisiä, joilla riittää virtaa huolehtia myös muista kuin omista asioistaan.

Hyvin moni heistä on aloittanut uransa kunnallispolitiikassa. He ovat siis vapaaehtoisina, oman vapaa-aikansa uhraten hoitaneet kotikuntansa ja sen asukkaiden yhteisiä asioita.

Koko onneton keskustelu sai alkunsa Ylen aamu-tv:ssä. Toimittaja äityi tapaus Ailukseen liittyen kysymään keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Kimmo Tiilikaiselta tämän kantaa poliittisiin virkanimityksiin.

Tiilikainen – vähän unenpöpperössä – tunsi kenties olevansa pakkoraossa, sillä hänen vieressään istui perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner. Perussuomalaiset puolestaan vastustaa poliittisia virkanimityksiä, ainakin niin kauan kuin ei itse pääse niitä tekemään.

Siinä tilanteessa ja oman puolueen suotuisat gallup-lukemat muistaen Tiilikaisesta ehkä tuntui viisaalta tehdä pesäero poliittisiin virkanimityksiin.

Mitä poliittisista virkanimityksistä luopuminen käytännössä merkitsisi? Ensinnäkin poliitikot tieten tahtoen kaventaisivat oman ammattiryhmänsä mahdollisuuksia edetä urallaan tai löytää vaihtoehtoinen urapolku.

Toiseksi he lähettäisivät poliittisen järjestelmän toiminnan kannalta erittäin vahingollisen signaalin nuorille, jotka tuntevat vetoa politiikkaan.

Puolueen jäsenkirjan hankkimisesta tulisi nykyistäkin epäsuositumpaa, toisin sanoen puolueisiin ei saataisi vireää voimaa millään ilveellä. Poliitikonalun ainoiksi tulevaisuudennäkymiksi rajattaisiin palkaton vapaaehtoistyö kunnallispolitiikassa tai hyvällä tuurilla epävarma pätkätyö eduskunnassa.

Kansanvalta tarvitsee puolueita ja puolueet tarvitsevat jäseniä. Miksi poliitikon pitäisi olla ihminen, jolle jäsenkirjasta ei saisi jossakin elämänvaiheessa olla henkilökohtaista ammatillista hyötyä?

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme