Mainos
Mainos

Lukemattomia kirjoja

Mielipiteet

Venäläisen kurjuuden koko kuva

Roman Sentshin: Jeltyshevit, erään perheen rappio (Into 2015)

Venäjä on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen jakautunut yhä selvemmin keskiluokkaisiin kaupunkilaisiin ja köyhiin, melkeinpä epätoivoisiin maalaisiin. Siinä missä kaupunkien keskiluokka on päässyt edes jollakin tavalla mukaan länsimaiseen kulutusyhteiskuntaan, maaseudulla omavaraistalous ja suoranainen rappio näyttävät vain lisääntyvän. Lukemalla tämän 2000-luvun alun venäläistä perhettä kuvaavan romaanin pääsee erinomaisesti näkemään, kuinka kahtiajakautunut Venäjä todellisuudessa on.

"Jeltyshevit, erään perheen rappio" kuvaa siperialaisessa isossa kaupungissa asuvaa "normaalia" perhettä keskiluokkaisine ammatteineen. Perheen isä on miliisi ja äiti kirjastonhoitaja, lapset kasvavat. Asiat menevät hyvin, kunnes ne menevät huonosti. Yksi ikävä asia johtaa toiseen ja keskiluokkaisen mukava, joskin perhe-elämän kaavamaisuuden ja etenemismahdollisuuksien vähäisyyden täplittämä tylsä elämä suistuu vähitellen raiteiltaan.

Kirja kertoo Neuvostoliitossa nuoruutensa eläneiden vanhempien sopeutumisesta uuteen aikaan. Vuosituhannen vaihteeseen keskittyvä romaani kuvaa hyvin niitä ihmisiä, jotka eivät päässeet tai kyenneet noukkimaan vapaan Venäjän kapitalismin mukanaan tuomaa vaurautta. Muutaman vastoinkäymisen jälkimainingeissa mieheltä katoaa työ ja samalla asunto, jonka takia perhe joutuu muuttamaan kaupungin ulkopuolelle maalle sukulaisen ränsistyvään hökkeliin. Vaimo joutuu tilanteen takia irtisanoutumaan töistään.

Maalla asiat eivät ole niin kuin kaupungissa. Voisi jopa sanoa, että jos Venäjällä kaupunkien keskiluokka on päässyt ainakin hitusen eteenpäin, maalla asiat eivät ole edes yhtä huonosti kuin neuvostoajalla. Maalla asiat ovat vieläkin huonommin. Maallakin saattaa olla jotakin yritystä parempaan, mikä kirjassa kuvataan muun muassa talonrakennusprojektina. Talo ei vain tunnu koskaan valmistuvan, koska ei ole riittävästi rahaa rakennusaineisiin tai rahan ansaitseminen vaikkapa sienestämällä vie kaiken sen ajan, jonka voisi käyttää rakentamiseen.

Roman Sentshin kuvaa realistisesti, kuinka yhteiskunnan rakenteet ovat maaseudulla muuttuneet hyvin ohuiksi. Lääkkeitä saa vain kaupungista, kiertolääkäri käy harvoin, työpaikkoja tai ylipäätään ammatteja on vähän, juoppous ja velttous ovat yleisiä, samoin ennenaikaiset kuolemat. Luottamus ihmisten välillä on vähäistä, mikä johtaa monenlaiseen huijaamiseen. On ylipäätään vaikea ymmärtää, mistä nämä ihmiset saavat vähät rahansa elämiseensä. Eläkkeet ja lapsilisät auttavat, sen jälkeen myydään marjoja ja sieniä ja lopulta pirtua.

Kirjassa kuvataan hyvin, kuinka sinänsä pienet muutokset elämässä johtavat yhä huonompaan lopputulokseen. Ja vaikka kirjan kuvaama perhe on siinä mielessä kunnollinen, että se yrittää päästää ahdingostaan, todellisuus ympärillä lannistaa lopulta kaikki yritykset. Sen jälkeen tappokaan ei tunnu enää missään. Ajatukset paremmasta elämästä hiipuvat vähitellen ja pirtu lääkkeenä sumentaa viimeisetkin yritykset edetä jonnekin.

Voisi sanoa, että nämä ihmiset ovat tuhoon tuomittuja. Venäjän laaja maaseutu esiintyy tässä romaanissa suurena ihmisvarastona, jossa hullut, työttömät ja alkoholisoituneet nahjukset joutuvat odottamaan kuolemaansa. Nekin, jotka yrittävät jotain, huomaavat yrityksiensä valuvan hiekkaan.

Jos haluat ymmärtää nyky-Venäjää, tämä kirja kannattaa lukea. Siinä ei mainita kertaakaan Putinia vaikka juuri näiden ihmisten uskoisi häntä äänestävän.

Ja vielä pieni varoituksen sana: kirja on niin masentava, että lopussa nousee kyyneleet silmiin.

Pertti Nyberg

Kirjoittaja toimii journalistina MTV Uutisissa

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme