Mainos
Mainos

Nettivieras

Mielipiteet

Annika Saarikon ensimmäinen nettikolumni: Tärkein asiakasmaksu on veronmaksu

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) ottaa soten asiakasmaksut esiin ensimmäisessä kolumnissaan MTV Uutisten nettivieraana.

Perustuslaki velvoittaa julkista valtaa turvaamaan jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Perustuslakivaliokunta onkin useaan otteeseen kiinnittänyt huomiota siihen, että sote-palveluista perittävät asiakasmaksut eivät saa olla niin suuret, että palvelut tosiasiallisesti siirtyisivät niitä tarvitsevilta ulottumattomiin.

Nykyinen lainsäädäntömme asiakasmaksuista on monilta osin vanhentunut. Se myös aiheuttaa tulkintaongelmia. Aloittaessani ministerinä viime kesänä pyysin saada selvitystä siitä, miten esimerkiksi ikäihmisten laitos- ja asumispalvelujen maksut määräytyvät ja millaisia ne ovat. Vastausta ei helposti löytynyt - niin kirjava on kuntien nykyisten käytäntöjen viidakko.

Nykyiset asiakasmaksut eivät tue soten tavoitteita

Ongelmana on, että asiakasmaksut eivät nykyisellään välttämättä tue laajempia sosiaali- ja terveyspoliittisia tavoitteita. Maksulainsäädännöstä puuttuvat selkeät säännökset esimerkiksi palveluasumisen maksuista, eikä se tunne uusia palvelumuotoja tai digitaalisia ratkaisuja. Samaan aikaan myös sote- ja maakuntauudistus ja muu lainsäädäntö edellyttävät muutoksia asiakasmaksuja koskevaan sääntelyyn.

Asiakasmaksujen kokonaisuudistus onkin parhaillaan valmistelussa sosiaali- ja terveysministeriössä. Kinkkinen ja muutoksia tuova uudistus on ollut jo useamman vaalikauden ajan työlistalla ja nyt on aika tuoda esitys eduskuntaan. Laki on tarkoitus lähettää ennen kesää lausunnoille ja antaa syyskaudella eduskunnalle. Sen on tarkoitus astua voimaan samaan aikaan maakuntien aloittaessa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjinä.

Nykyisellään keräämme asiakasmaksuilla noin 7 prosenttia kunnallisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaissummasta. Suurin ja tärkein asiakasmaksu julkisin varoin toteutetussa järjestelmässämme on nyt ja jatkossakin veronmaksu.

Uusia sote-palveluita ei maksateta käyttäjillä

Sote-palveluiden sisällä painopistemuutoksia maksu-uudistuksessa tulee toki väistämättä. Tavoitteenamme ei kuitenkaan ole kasvattaa asiakasmaksuilla kerättävää kokonaispottia nykyisestä.

Olen tämän useaan kertaan linjannut esimerkiksi eduskunnan kyselytunnilla, mutta oppositio pyrkii levittämään päinvastaista mielikuvaa. Uudelleen rakentuvia sote-palveluita ei maksateta niiden käyttäjillä, koska suomalaiset maksavat jo tällä hetkellä kansainvälisesti verraten kohtuullisen korkeita asiakasmaksuja. Linjaus on periaatteellisesti erittäin tärkeä ja toivon, että oppositio voisi sitä tukea.

Nykyisin periaatteena on, että palvelusta voidaan periä maksu, jollei lailla toisin säädetä. Uuden asiakasmaksulain valmistelussa on versio, jonka mukaan palvelusta voitaisiin periä maksu vain, jos siitä on säädetty laissa. Kaikille maksuille tulisi siis selkeästi lakisääteinen pohja.

Oikeus maksujen kohtuullistamiseen

Tulen lisäksi esittämään hallitukselle, että lakiin kirjattaisiin nykyistä painokkaammin palvelujen järjestäjälle velvoite kertoa asiakkaan oikeudesta saada perustellusta syystä maksuihin kohtuullistamista. Pienituloiselle ihmiselle maksujen alentamisen, perimättä jättämisen tai jo määrätyn maksun perimättä jättämisen tulee aina olla ensisijainen vaihtoehto toimeentulotukeen turvautumisen sijaan.

Ulosottoon päätyneistä asiakasmaksuista suuri osa on viime vuosina kertynyt sairaala- ja laitoshoitomaksuista. Se osoittaa, että nykyisin palveluista vastaavat kunnat eivät ole laajasti käyttäneet mahdollisuutta alentaa tai jättää perimättä terveydenhuollon tasasuuruisia maksuja. Tämän on muututtava.

Tärkeää on myös muistuttaa siitä, että jatkossa asiakasmaksujen keräämisestä vastaa maakunta. Ei siis yksittäinen palveluntuottaja, yksityinen tai julkinen. Samasta palvelusta maksetaan maakunnan keräämänä sama maksu, oli sote-keskuksen tai palvelutalon katolla sitten yksityisen tai julkisen tuottajan kyltti. Kaikista tärkeintä on, että maksukatto suojaa palvelujen käyttäjiä jatkossakin kohtuuttomilta kustannuksilta.

Asiakasmaksu – ei vain palvelujen rahoittamiseksi

Asiakasmaksujen ainut tehtävä ei ole palvelujen rahoituksen kokoaminen. Maksuilla on myös ohjausvaikutuksia. Parhaimmillaan asiakasmaksuilla voitaisiin tukea mahdollisimman laajasti ennaltaehkäisevien ja matalan kynnyksen terveyspalveluiden käyttöä osana terveyden edistämistä.

Asiakasmaksut on siis laadukkaalla uudistuksella mahdollista saada tukemaan koko laajan sote-uudistuksen tavoitetta painopisteen siirtämisestä ennalta ehkäisyyn ja terveyden edistämiseen.

Nettivieraat: Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme