Mainos

15-vuotiaat ryöstettiin Helsingin keskustassa – myös epäillyt nuoria, poliisi harkitsee poikkeuksellisesti kuvien julkaisemista

Kaksi 15-vuotiasta poikaa ryöstettiin viime viikon keskiviikkona Helsingin keskustassa.

Tilanne sai alkunsa Helsingin Kampin ostoskeskuksessa, kun kaupasta poistuneita 15-vuotiaita poikia lähti seuraamaan kolme hieman vanhempaa nuorta.

Narinkkatorilla yksi heistä pysäytti toisen kaupassa asioineista pojista tarttumalla tätä takaapäin takinkauluksesta. Hän myös uhkasi poikaa väkivallalla, ellei poika antaisi rahaa, poliisi kertoo.

– Kun poika kertoi, ettei hänellä ole rahaa, väkivallalla uhannut poika vaati omaisuutta toiselta 15-vuotiaista pojista. Toinen poika antoi uhkaajalle vähäisen summan rahaa saadakseen itsensä ja kaverinsa pois tilanteesta, poliisi toteaa tiedotteessaan.

Poliisi uhkaa julkaista valvontakameravideon

Poliisi kertoo saaneensa tilanteesta valvontakameratallenteen, jonka perusteella tapahtumaan liittyvät henkilöt ovat tunnistettavissa. Poliisi pyrkii ensin selvittämään omin keinoin tekijän ja muiden nuorten henkilöllisyydet.

– Jos tämä ei tuota tulosta, julkaisemme valvontakameratallenteen ja pyydämme yleisöltä apua henkilöiden tunnistamiseksi, sanoo rikoskomisario Mikko Halme Helsingin poliisilaitokselta.

– Rikoslaissa rangaistavaksi säädetyn ryöstön minimirangaistus on neljä kuukautta vankeutta. Kyse on siis erittäin vakavan rikoksen selvittämisestä.

Poliisi tutkii tapahtunutta ryöstönä, koska omaisuuden anastamiseen käytettiin väkivallan uhkaa. Ryöstön minimirangaistus on neljä kuukautta vankeutta.

Epäily vakavasta rikoksesta mahdollistaa rikoksesta epäillyn henkilön kuvan julkaisemisen tämän henkilöllisyyden selvittämiseksi.

– Nuoret eivät aina ymmärrä, kuinka vakavasta rikoksesta on kysymys, jos omaisuuden anastamisen yhteydessä käytetään väkivaltaa tai edes uhataan käyttää väkivaltaa, Halme sanoo.

– Nuoret eivät myöskään ymmärrä sitä, että rikostapauksen yhteydessä poliisin julkisuuteen antama tunnistuskuva saattaa tulla internetissä vastaan vuosia myöhemmin ja haitata esimerkiksi työuraa, hän jatkaa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot