Mainos
Mainos

16-vuotiasta epäillään seksuaalisesta ahdistelusta Oulussa

Oululainen nainen joutui seksuaalisen ahdistelun kohteeksi viime yönä, kertoo Oulun poliisi.

Poliisin kuvailun mukaan täysi-ikäinen nainen kulki Oulun keskustan liepeillä Saaristonkadulla kohti Mäntylää, kun takaa tullut 16-vuotias nuori mies kysyi englanniksi paikkakunnan nimeä. Hän myös kertoi haluavansa päästä Tornioon.

Poliisin mukaan mies oli samalla alkanut lääppiä ja puristella asianomistajaa. Poliisin mukaan nainen yritti saada miehen lopettamaan lähentelyt kieltelemällä ja huutamalla.

Nainen sai soitettua hätänumeroon, minkä jälkeen mies poistui paikalta.

Paikalle tullut poliisipartio otti kiinni tuntomerkkeihin sopivan miehen Oulun rautatieasemalta. Asianomistaja tunnisti miehen ja hänet vietiin poliisiasemalle. Miestä epäillään seksuaalisesta ahdistelusta.

Sekä epäiltyä että asianomistajaa on kuultu tänään. Epäillyn kerrotaan olleen vaitonainen tapahtumien kulusta.

 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme