Mainos

19-vuotias isä ravisteli vauvaa – hovioikeus kovensi vankilatuomioita

Itä-Suomen hovioikeus on koventanut vauvaansa ravistelleen 21-vuotiaan miehen saamaa vankeustuomiota, kertoi Savon Sanomat perjantaina.

Hovioikeus tuomitsi miehen kahdeksi vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä. Tapaus sattui Ylä-Savossa joulukuussa 2013.

Pohjois-Savon käräjäoikeus oli tuominnut miehen vuoden ja kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja sakkoon.

Tapahtuma-aikaan 19-vuotias isä oli viikonlopputapaamisen yhteydessä hermostunut ja ravistellut 11 kuukauden ikäistä vauvaa.

Lapsi oli alkanut oksennella ja joutunut sairaalahoitoon. Vauva sai ravistelusta vakavan aivovamman, ja hänet jouduttiin leikkaamaan.

Myös lapsen näkökyky vahingoittui. Lääkärit totesivat, että vauva olisi saattanut kuolla ilman leikkausta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.