Mainos

20-vuotiaalle ehdollista vankeutta nettihyökkäyksistä – kohteena pankit ja mediat

Mies kiisti lähes kaikki rikokset, vaikka myönsikin tehneensä palvelunestohyökkäyksiä.

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 20-vuotiaan miehen ehdolliseen vankeusrangaistukseen palvelunestohyökkäysvyyhdissä, joka kohdistui pankkeja ja mediaa vastaan vuosina 2013–2015. Mies oli tekoaikaan alle 18-vuotias. Vuoden ja neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi miehelle määrättiin 50 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Hyökkäys lamautti esimerkiksi OP:n rahaliikenteen uudenvuodenaattona 2014. Pankista ei voinut tuolloin nostaa rahaa, verkkopankki ei toiminut, eivätkä korttimaksut menneet läpi. Mies teki palvelunestohyökkäyksiä myös Nordeaa ja Danske Bankia vastaan, tuomiossa todetaan.

Palvelunestohyökkäyksiä tehtiin myös medioita vastaan. Oikeuden mukaan mies aiheutti syksyllä 2013 MTV:lle noin viikon kestäneitä käyttökatkoksia ja -häiriöitä. Lisäksi hänet tuomittiin palvelunestohyökkäyksistä Iltalehden ja Viestintäviraston sivuille.

Miehen syyksi luettiin rikokset muun muassa törkeästä tietojärjestelmän häirinnästä, kuudesta tietojärjestelmän häirinnästä sekä vaaran aiheuttamisesta tietojenkäsittelylle.

Lisäksi mies tuomittiin törkeän kiristyksen ja kiristyksen yrityksestä. Mies vaati palvelunestohyökkäyksien lopettamiseksi MTV:ltä ja OP:lta virtuaalivalutta bitcoineja, tuomiossa todetaan. Hän kiisti valtaosan rikoksista, vaikka myönsikin tehneensä palvelunestohyökkäyksiä.

Mies määrättiin maksamaan OP:lle 14 500 euroa vahingonkorvausta. OP vaati mieheltä yli 400 000 euron korvauksia, mutta oikeus hylkäsi suurimman osan vaatimuksista, sillä niillä ei katsottu olevan syy-yhteyttä tekoihin.

Käräjäoikeus tuomitsi vyyhdessä toisenkin teon aikaan alle 18-vuotiaan miehen. Hän sai kolmen kuukauden pituisen ehdollisen vankeusrangaistuksen tietojärjestelmän häirinnästä, avunannosta kahteen tietojärjestelmän häirintään sekä yhdestä kiristyksen yrityksestä. Hän kiisti kaikki syytteet.

Juttua muokattu klo 14.45. Korjattu aiempaa uutista: Jutussa väitettiin, että mies olisi myöntänyt vain maksuvälinepetoksen. Todellisuudessa se ei ollut ainoa miehen myöntämä rikos, vaikka hän kiistikin valtaosan rikoksista.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot