Mainos

200 km/h paennut motoristi oli ajaa jalankulkijoiden päälle

Moottoripyöräilijä aiheutti vakavia vaaratilanteita, kun hän ajoi pahimmillaan lähes 200 kilometrin tuntivauhtia kaupunkialueella Kuopiossa tiistaina iltapäivällä.

Vuonna 1962 syntynyt mies lähti poliisia karkuun. Hän pakeni ajaen Petosen kaupunginosan keskustassa ja Leväsentiellä. Välillä hän poikkesi kevyenliikenteen väylille.

Reitillä oli runsaasti lapsia. Poliisin mukaan useat jalankulkijat joutuivat heittäytymään sivuun. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut.

Poliisi sai miehen kiinni noin 15 minuutin seuraamisen jälkeen. Ajaja on poliisin vanha tuttu. Hänellä oli allaan tuhatkuutioinen pyörä.

Ajokortitonta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Poliisi pyytää yhteydenottoa ihmisiltä, jotka joutuivat pakenemaan moottoripyörän edestä.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot