Mainos

23 naista kuolee vuosittain parisuhdeväkivallan vuoksi

Keskimäärin 23 naista kuolee Suomessa vuosittain henkirikoksen uhreina. Henkirikosten taustalla on usein pitkään jatkunut parisuhdeväkivalta.

Oikeuspoliittisen tutkimulaitoksen ja Heunin teettämän tutkimuksen mukaan joka viides nainen kertoo kokevansa lisäksi väkivaltaa nykyisessä parisuhteessaan. Jo päättyneessä parisuhteessa väkivaltaa on tutkimuksen mukaan kokenut jopa 49 prosenttia naisista.

Pitkään jatkuneen parisuhdeväkivallan torjuntaan kokeillaan nyt Itäkeskuksen, Päijät-Hämeen ja Oulun poliisipiireissä poikkihallinnollista Marak-menetelmää.

Marak-menetelmässä eri viranomaisista koostuva asiantuntijaryhmä kokoontuu uhrin puolesta miettimään, miten uhrin tilannetta voitaisiin parantaa. Lisäksi ryhmä arvioi yhdessä uhrin kanssa parisuhdeväkivallan uusiutumisen riskit.

Mikäli nähdään, että nainen saattaa joutui uudelleen parisuhdeväkivallan uhriksi, saatetaan ryhtyä käytännön toimiin, kuten lukkojen vaihtoon naisen asunnosta.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot