Mainos
Mainos

9- ja 11-vuotiaat pojat ajelivat autoilla Varkauden kaduilla

Kaksi noin kymmenvuotiasta poikaa ajeli kahdella autolla Varkauden kaduilla perjantai-iltana. Toisen pojan autoilun keskeytti puu ja toisen poliisi.

Poliisi sai iltakuudelta sivulliselta ilmoituksen, jonka mukaan liikenteessä oli kovasti pienen oloisia autoilijoita. Poliisi tavoitti Mestarintiellä pojat kahden eri auton ratista. Molemmat autot ovat toisen pojan perheen käytössä.

Poliisin tullessa paikalle toinen pojista yritti vielä peruuttaa karkuun. Matka päättyi kuitenkin nopeasti tukevaan koivuun. Poika ei loukkaantunut.

Pojista nuorempi on yhdeksänvuotias ja asuu Varkaudessa. Kaksi vuotta vanhempi poika asuu Pohjois-Karjalassa. Poliisin mukaan pojat vietiin huoltajilleen ja tapausta selvitetään yhdessä lastensuojeluviranomaisten kanssa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme