Mainos

Äärioikeistoa vuosittain vastustanut mies otettiin kiinni ennalta – poliisi vaikenee, miksi väkivaltarikoksista tuomittu Jesse Torniainen sai marssia

Poliisi otti ennakolta itsenäisyyspäivänä kiinni miehen, joka on aiempana kahtena vuonna päätynyt otsikoihin vastustettuaan äärioikeistolaisten ja uusnatsien mielenosoituksia. Mies otettiin asiasta ensimmäisenä uutisoineen  mukaan kiinni puolilta päivin ja vapautettiin yöllä kahden jälkeen.

Viime vuonna mies päätyi Pohjoismaista vastarintaliikettä edustaneen henkilön kanssa samaan poliisiautoon, jossa hän pahoinpiteli Ruotsista saapunutta miestä. Poliisin tiedossa ei tuolloin ollut, että kyseinen mies vastustaa uusnatseja aktiivisesti.

Toissa vuonna mies osallistui äärioikeiston vastaisiin mielenosoituksiin, missä poliisin käyttämän paineilma-aseen ammuksen pala osui häntä silmään. Mies kiistää häiriköineensä poliisia tai syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Helsingin Sanomien haastattelussa mies kertoo, että hänet otettiin kiinni hänen tullessaan kaupasta. Miehen mukaan hänellä ei ollut tänä vuonna aikomuksia osallistua mielenilmauksiin, vaan hän tyytyi kannustamaan muita netin kautta osallistumaan suoraan toimintaan. Hän kuvailee poliisin toiminta hämmentäväksi.

Poliisin mukaan itsenäisyyspäivän vietto sujui suunnitelmien mukaan.

Hälytys- ja valvontayksikön johtaja Seppo Kujala Helsingin poliisilaitokselta ei halua kommentoida yksittäistapausta, mutta kuvailee hyvissä ajoin ennen tapahtuvia ennaltaehkäiseviä kiinniottoja harvinaisiksi. Myös perusteiden pitää hänen mukaansa olla vahvat.

Kiinniotto perustuu hänen mukaansa toisaalta henkilöiden aikaisempaan toimintaan, mutta olennaista on, että on perusteita epäillä, että jotain uutta toimintaa tulee tapahtumaan.

– Merkkejä, joita nyt on ilmassa yhdistettynä aiempaan, Hakola kuvailee.

Hän ei kommentoi kysymystä, miksi esimerkiksi Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktiivitoimija, väkivaltarikoksista tuomittu Jesse Torniainen sai osallistua marsseihin tänä vuonna. Hän kuitenkin painottaa jokaista tapausta käsiteltävän ja perusteltavan yksittäin, arvioiden onko toimenpiteisiin tarvetta ja perusteita.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot