Mainos
Mainos

Aatun, 7, yliajosta epäillyn puhuma puhelu hämmentää – syyttäjä: Poliisin tietoa turmahetken soittoajasta ei varmistettu

7-vuotias Aatu Kuosmanen kuoli Kuopiossa tammikuussa 2016 jäätyään pakettiauton alle. Poliisin tapauksesta julkistaman esitutkintamateriaalin perusteella voidaan tulkita, että yliajosta epäilty olisi puhunut onnettomuushetkellä puhelimessa. Syyttäjän mukaan asiaa ei ole voitu varmistaa.

Yliajosta epäilty 63-vuotias mies oli ensimmäisissä poliisikuulusteluissa kiistänyt puhuneensa puhelimessa ajomatkalla. 

Miehen työnjohtaja on puolestaan kertonut kuulusteluissa soittaneensa miehelle minuutin ja 44 sekuntia kestäneen puhelun, joka on poliisin tietojen mukaan alkanut kello 13.33.32.

Töytäisyä todistanut nainen soitti hätäkeskukseen, joka kirjasi puhelun kello 13.35.

Tapauksen syyttäjä Heikki Ylisirniö kertoo, että syyttäjälle ei ole toimitettu televalvontatietoja, joiden perusteella puhelun ajankohdan voisi varmistaa. Ylisirniön mukaan puhelun aika on kuitenkin merkattu kuulustelupöytäkirjaan ”niin kuin asia olisi jostain tarkistettu”.

Ylisirniön mukaan puheluasia oli esillä oikeudenkäynnissä viime keskiviikkona.

– Pääkäsittelyssä jäi varmistamatta, mistä se tieto poliisin kuulustelupöytäkirjaan on päätynyt, hän kommentoi.

Ylisirniö spekuloi, että aika on ehkä saatu yliajosta epäillyn miehen puhelimen soittohistoriasta. Tämä on hänen mukaansa ongelmallista, sillä on esimerkiksi mahdollista, että puhelimen kello on väärässä ajassa.

Syyttäjän mukaan yliajosta epäilty on kertonut oikeudenkäynnin aikana, että hän muistaisi puhelun tapahtuneen huomattavasti onnettomuushetkeä aiemmin. Työnjohtaja kertoi kuulusteluissa, että puhelun aikana ei tapahtunut mitään normaalista poikkeavaa eikä esimerkiksi puhelun taustalta kuulunut mitään ääniä.

Syyttäjä vaatii kuljettajalle vähintään 60 päivän ehdollista vankeusrangaistusta kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuopion käräjäoikeus antaa ratkaisunsa tapauksessa tämän viikon perjantaina.

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot