Mainos
Mainos

Äiti lähti saunaan ja jätti 5-vuotiaan poikansa valvomatta uimahallissa – lapsi viisi minuuttia upoksissa porealtaassa

Viisivuotias poika oli hukkua uimahallissa Helsingissä, kun kylmissään ollut äiti meni saunaan ja jätti lapsen valvomatta lastenaltaaseen.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 44-vuotiaan virolaisen naisen heitteillepanosta neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Tapaus sattui viime vuoden tammikuussa. Nainen oli ollut uimassa ystävättärensä kanssa ja lapset olivat mukana. Todistajana kuultu ystävätär kertoi, että he jättivät lapset lastenaltaaseen, koska he olivat kylmissään.

Naisen menivät saunaan. Ystävätär kertoi sanoneensa lapsille, ettei lastenaltaasta saa poistua.

Uimataidoton poika

Uimataidoton ja vilkas viisivuotias oli mennyt porealtaaseen. Poika vajosi lähes välittömästi pinnan alle, koska jalat eivät ylettäneet pohjaan.

Myöhemmin valvontakamerasta selvisi, että poika oli hukuksissa 4 minuuttia 36 sekuntia ennen kuin altaaseen tullut sivullinen oli havainnut elottoman lapsen.

Poika elvytettiin ja vietiin lastenklinikalle hoidettavaksi. Hän pääsi sieltä seuraavana päivänä pois. Oikeudenkäynnissä esitetyn lääkärinlausunnon mukaan lapsi on toipunut hyvin.

Oikeus määräsi äidin maksamaan pojalleen kärsimyskorvausta tuhat euroa sekä kivusta ja särystä 500 euroa.

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot