Mainos

Äiti pahoinpiteli alle 2-vuotiasta lastaan hengenvaarallisesti – nyt samaa naista epäillään miehen taposta

Alle kolmekymppinen nainen pahoinpiteli syytteen mukaan omaa lastaan tarttumalla tätä vaatteista ja paiskaamalla hänet lattialle. Tyttö oli teon aikaan vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen.

Teko tapahtui Kajaanissa kesäkuussa 2016. Syytteen mukaan pahoinpitelystä aiheutui lapselle suuri kuhmu takaraivoon ja lapselle tuli murtuma kallon luuhun ja kovankalvonalainen verenvuoto aivoihin. Lapsi joutui jopa hengenvaaralliseen tilaan pahoinpitelyn vuoksi.

Nainen sai syytteen törkeästä pahoinpitelystä. Syyttäjä vaatii naiselle vuoden ja kahden kuukauden mittaista ehdollista vankeusrangaistusta.

Syyttäjän mukaan teko oli törkeä, etenkin kun se kohdistui täysin puolustuskyvyttömään lapseen.

Naista syytetään myös laittomasta uhkauksesta, koska hän uhkasi toista naista puukolla Oulussa tammikuussa 2015. Syytetty piti puukkoa lyöntiasennossa noin puolen metrin päässä uhrista ja uhkasi lyödä naista puukolla, ellei hän lähtisi asunnosta.

Epäillään miehensä taposta

Sama nainen vangittiin tällä viikolla Kainuun käräjäoikeudessa taposta epäiltynä. Iltalehden mukaan naisen epäillään tappaneen miesystävänsä.

Henkirikos tapahtui yksityisasunnossa Kajaanissa myöhään viime perjantaina. Uhri oli paikkakuntalainen vuonna 1988 syntynyt mies.

Poliisi otti ensin naisen lisäksi kiinni teosta epäiltynä vuonna 1985 syntyneen miehen, mutta miestä ei vaadittu vangittavaksi. Nainen vangittiin maanantaina.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot