Mainos

AL: Perussuomalaisten valtuutettu ja kuntavaaliehdokas sai ehdollista lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä – ei ilmoittanut puolueelle

Urjalan kunnanvaltuutettu ja kuntavaaliehdokas Arto Tapio Lehtonen (ps.) on tuomittu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen, kertoo Aamulehti. 

Tuomio annettiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa helmikuun puolivälissä. Lehtonen on perussuomalaisten Urjalan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja. 

Tuomiolauselman mukaan Lehtonen syyllistyi lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja pahoinpitelyyn kuluvan vuosikymmenen puolivälissä. Lehtonen tuomittiin maksamaan asianomistajalle yhteensä 1400 euron korvaukset. 

Lehtonen sanoo Aamulehdelle, että hän ei kokenut, että tuomiolla olisi vaikutusta hänen asemaansa kunnanvaltuutettuna. Hän ei ole ilmoittanut tuomiostaan puolueelle. 

Lehtonen kiistää syyllistyneensä tekoon, josta hänet tuomittiin. Hän ei kuitenkaan valittanut tuomiosta. 

Perussuomalaisten Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Veijo Niemi ei Aamulehden mukaan ollut tietoinen siitä, että Lehtonen on tuomittu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. 

Hänen mielestään asia on vakava ja Lehtosen olisi pitänyt olla yhteydessä puolueeseen asiasta. 

Niemi uskoo, että tapaus etenee puoluehallituksen käsiteltäväksi. Puoluehallitus voi Niemen mukaan kovimmillaan erottaa Lehtosen puolueesta. 

STT ei torstaina tavoittanut puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsaloa kommentoimaan Lehtosen tapausta. Myöskään puheenjohtaja Timo Soini ei vastannut STT:n soittopyyntöihin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot