Mainos
Mainos

Anni Törnin kuolemaan johtanut väkivalta alkoi riidasta – poliisi uskoo tapauksen olevan selvillä viikoissa

Anni Törnin taposta vangittu mies on kertonut kuulusteluissa, että Törnin kuolemaan johtaneet tapahtumat saivat alkunsa riitatilanteesta. Tämän jälkeen hän oli kohdistanut Törniin väkivaltaa, jonka seurauksena Törn oli kuollut.

MTV Uutiset oli paikalla Törnin taposta epäillyn miehen vangitsemisessa.

Tapauksen tutkinnanjohtaja Sami Asikainen kertoo, että poliisilla on oma käsityksensä tapahtumien kulusta. Hän kuitenkin toteaa, että viime kädessä esimerkiksi riidan aiheesta varsinainen totuus on vain epäillyn tiedossa.

– Meillä on oma tietomme asiasta, eikä se varmaan kovin paljon poikkea (totuudesta). Voidaan pitää epäillyn kertomaa tapahtuman syytä todennäköisenä, hän muotoilee.

Vangittu henkilö on MTV Uutisten tietojen mukaan Törnin miesystävä, mutta tätä poliisi ei ole vahvistanut.

Tutkinnassa halutaan tarkemmat väkivaltatiedot

Tällä hetkellä tutkinnassa odotetaan teknisten ja muiden tulosten saapumista, mutta niitä lukuun ottamatta tapaus alkaa poliisin mukaan olla hyvällä mallilla.

Tulosten tultua kuulusteluja miehen kanssa on tarkoitus jatkaa.

Törn ehti maata kuolleena vajaan viikon, ennen kuin hänen ruumiinsa löydettiin epäillyn kertoman perusteella.

Vaikka jotain havaintoja väkivallan luonteesta tehtiin vainajan löytyessä, on toiveissa erinäisten tutkinnan tulosten valottavan asiaa lisää.

– Väkivallan laatu ja määrä on keskeisin asia, mitä pyritään selvittämään tarkemmin, Asikainen kertoo.

Hän arvioi, että esitutkinta on suoritettu muutamien viikkojen sisään, jos mitään yllättävää ei asian tutkinnassa ilmene.

Riidasta kertoi ensin Ilta-Sanomat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme