Mainos
Mainos

Armeijalta varastetun rynnäkkökiväärin outo palautus – poliisi päästi aseen tuojan menemään

Hämeen poliisi kertoo saaneensa valmiiksi esitutkinnan jutussa, jossa armeijan autosta vietiin kesällä murtautumalla rynnäkkökivääri ja muuta omaisuutta. Poliisi sai rynnäkkökiväärin haltuunsa heinäkuussa noin viikkoa upseerin käytössä olleeseen autoon murtautumisen jälkeen.

Luovutus poliisille tapahtui poikkeavalla tavalla. Tuntematon henkilö soitti poliisille ja sanoi järjestävänsä aseen siviiliasuiselle poliisille kadulla tietyin ehdoin. Paikka ja aika ilmoitettaisiin myöhemmin. Aseen tuojan tulisi saada poistua paikalta vapaasti matkaansa jatkaen. Poliisi suostui järjestelyyn.

Ilta-Sanomien mukaan aseen otti vastaan Lahden poliisilaitoksella poliisi, joka kätteli aseen luovuttajaa. Tämän jälkeen osapulet lähtivät omille teilleen.

Poliisi kertoo tehneensä tuohon mennessä lukuisia koti- ja muita etsintöjä löytämättä rynnäkkökivääriä.

Lopulta aseen luovutusaika ja -paikka ilmoitettiin poliisille vain muutamaa minuuttia etukäteen. Poliisi ei estänyt asekassin toimittanutta poistumasta paikalta.

Syynä oli paitsi lupaus myös poliisin ja sivullisten turvallisuus, sanoo rikoskomisario Ville Hahl STT:lle. Ilmoitus myös tuli poliisille hyvin lyhyellä varoitusajalla.

Hahl kertoo, ettei vastaavaa tapausta ole tullut aiemmin hänen urallaan. Asekassin toimittaneen henkilöllisyyttä poliisi ei tiedä.  
Jutussa otettiin tutkinnan aikana kiinni useita ihmisiä. Ketään ei ole enää vangittuna. Kaikki kuulustellut olivat Hahlin mukaan hyvin vähäpuheisia.

Syyteharkintaan tapaus lähtee yhden epäillyn osalta. Miestä epäillään kätkemisrikoksesta, sillä poliisin mukaan hänen hallustaan löydettiin Puolustusvoimien autosta vietyä muuta omaisuutta.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme