Mainos

Asekeräilijälle ehdollista vankeutta räjähderikoksesta

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut keski-ikäisen kuopiolaiskeräilijän räjähderikoksesta kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

Lapinlahdella löydettiin viime lokakuussa kaapeliojan kaivutyössä kaksi järeää tykistöammusta maasta. Päivän aikana samasta pihapiiristä löytyi suuri määrä muuta räjähdemateriaalia ja ammuksia.

Tutkinnassa selvisi, että löydetyt sodanaikaiset räjähteet kuuluivat 53-vuotiaalle kuopiolaiskeräilijälle. Keräysharrastus oli kestänyt vuosikymmeniä. Tutkinnassa mies kertoi, ettei hänen tarkoituksenaan ollut aiheuttaa vahinkoa. Materiaalia löytyi myös miehen kerrostaloasunnosta Kuopiosta.

Mies kertoi materiaalin jääneen Lapinlahdelle sen jälkeen, kun hän oli joutunut muuttamaan Kuopioon.

Räjähteet oli kerätty aikoinaan Lapissa toimineiden saksalaisten tukikohtien läheltä. Suurimman osan materiaalista hävitti Karjalan Lennosto.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot