Mainos
Mainos

Konginkankaan turmassa aivovamman saanut autoilija aiheutti pyöräilijän kuoleman Töölössä – KKO: Rangaistusta ei syytä lieventää

Korkein oikeus (KKO) on pitänyt ennallaan Töölön pyöräturmaan syyllistyneelle miehelle tuomitun 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistuksen.

Mies oli elokuussa 2015 ajanut autollaan pyöräilijän eteen sillä seurauksella, että pyöräilijä oli suistunut pää edellä asfalttiin. Seuraavana päivänä pyöräilijä oli kuollut saamiinsa vammoihin.

Hovioikeus oli tuominnut miehen törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta tieliikenteessä.

Aivovamma Konginkankaan turmasta

Syyttäjä vaati rangaistuksen korottamisesta 4,5 vuodeksi vankeutta, jonka käräjäoikeus aikoinaan tuomitsi. Mies itse vaati rangaistuksen alentamista 1,5 vuoteen ja sen määräämistä ehdolliseksi.

KKO katsoi, ettei rangaistusta ollut syytä lieventää pyöräilijän menettelyn johdosta. Autoa kuljettaneen miehen toiminta oli selvästi ollut pääasiallinen syy siihen, että pyöräilijä oli menettänyt polkupyöränsä hallinnan ja saanut kuolemaan johtaneet vammat.

Auton kuljettajalla oli diagnosoitu aikaisemmin tapahtuneen liikennevahingon seurauksena vaikea aivovamma ja siihen liittyen erilaisia oireita. Kyseinen liikennevahinko on Konginkankaalla maaliskuussa vuonna 2004 tapahtunut onnettomuuss, jossa kuoli 23 ihmistä. 

KKO:n mukaan aivovamman jälkitilasta johtuen miehellä oli vaikeuksia säädellä käyttäytymistään, mikä vähensi hänen syyllisyyttään ja siten myös alensi hänelle tuomittavaa rangaistusta.

Ei poikkeuksellista julkisuutta

Tapaus sai aikanaan paljon julkisuutta, mutta toisin kuin hovioikeus, KKO ei kuitenkaan pitänyt julkisuutta laadultaan tai laajuudeltaan poikkeuksellisena.

KKO otti huomioon rikosten luonteen ja seurauksen vakavuuden sekä sen, että tapaus liittyi muutenkin julkisuudessa kiinnostuksen kohteena olevaan eri liikennevälineiden asemaan liikenteessä.

KKO ei pitänyt julkisuutta myöskään selvästi leimaavana tai muutoin epäasianmukaisena. Asian saama julkisuus ei siten johtanut rangaistuksen lieventämiseen.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme