Mainos
Mainos

Automaattiryöstöt: Ei mitään harrastelijoiden puuhastelua

Viime yönä kaksi pankkiautomaattia räjäyttäneet ryöstäjät eivät olleet mitään harrastelijoita, uskoo Automatia Pankkiautomaattien kehitysjohtaja Jyri Marviala. Samaa mieltä on poliisi.

- Tekotapa vaikuttaa rikollisessa mielessä korkealla ammattitaidolla tehdyltä. Ei näytä amatöörien puuhastelulta, Marviala kommentoi.

Pirkanmaan ja Hämeen rajalla räjäytettiin viime yönä kaksi pankkiautomaattia. Alle kuukausi sitten sattui vastaava tapaus Hauhon kirkonkylässä.

Marvialan mukaan Suomessa on säästytty pankkiautomaatteihin kohdistuvalta rikollisuudelta, vaikka kansainvälisesti on koettu pahojakin ryöstöaaltoja.

- Tämä viimeisin tekotapa on maailmalla ollut käytössä jo pidempäänkin. Nyt joku uhkarohkea yrittäjä näyttää rantautuneen Suomeenkin, Marviala valittelee.

Aiemmin pankkiautomaatteihin on kohdistettu Suomessa suhteellisen epäonnistuneita ryöstöyrityksiä. Suurin osa ryöstön yrittäjistä ei saa automaateista yhtään mitään, Marviala sanoo.

- Suurimmat rikoshyödyt ovat olleet kuitenkin useita tuhansia euroja. Tähän mennessä yrittäjät on saatu nopeasti kiinni, mikä on antanut signaalin, ettei kannata edes yrittää.

Suomessa on noin 1650 Otto-automaattia. Automatia Pankkiautomaatit Oy ylläpitää pankkiautomaattiverkkoa.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme