Mainos
Mainos

Directasta jo lähes tuhat rikosilmoitusta

Internetin luetteloyhtiö Directasta tehtyjen rikosilmoitusten määrä on noussut edelleen, poliisi kertoo.

Directan toiminnasta on tehty tähän mennessä lähes tuhat rikosilmoitusta. Asianomistajien rikosilmoitusten määrällä mitaten Directa yltää suurimpien poliisin tutkinnassa olleiden juttukokonaisuuksien joukkoon. Suurimpien joukossa on esimerkiksi sijoitusklubi WinCapitan toiminta, josta on tehty yli tuhat rikosilmoitusta.

Poliisi epäilee Directaa törkeästä petoksesta ja markkinointirikoksesta.

Yrittäjät ovat taistelleet huomattavasti suuremman Directan kanssa jo vuoden päivät. Heidän mielestään yhtiön lähettämille laskuille ei löydy perusteita.

Suomen yrittäjät on saanut yli 4 000 Directa-aiheista yhteydenottoa. Lakiasioiden päällikkö Janne Makkula Suomen Yrittäjistä kertoo, että yrittäjien kertomat kokemukset Directan kanssa ovat olleet hämmästyttävän samankaltaisia.

Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta on todennut Directan markkinoinnin hyvän liiketavan vastaiseksi kaksi kertaa.

Luetteloyhtiö Directa porskuttaa eteenpäin kriittisten lausuntojen keskellä. Yhtiö on palkannut huippukalliina tunnetun asianajajan Kai Kotirannan ja ottanut käyttöön järeämpiä keinoja.

Poliisin esitutkinta on keskitetty Helsingin poliisilaitoksen talous- ja omaisuusrikosyksikköön. Sen on määrä valmistua kevään aikana.

(MTV3)

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme