Mainos

Ehti työskennellä lääkärinä kymmenen vuotta Suomessa – näin valelääkäri Esa Laiho jäi kiinni

Hovioikeudesta viiden vuoden ehdottoman vankeustuomion saanut valelääkäri Esa Laiho onnistui vedättämään viranomaisia kymmenen vuoden ajan.

Marraskuussa 2011 Ilta-Sanomat uutisoi nimettömästä lääkäristä, joka oli esiintynyt Suomessa jo pidemmän aikaa väärennetyn tutkintotodistuksen turvin. Vähän myöhemmin Valvira julkaisi potilasturvallisuuteen vedoten epäillyn valelääkärin nimen.

Käräjäoikeudessa Laiho kertoi oman versionsa siitä, miksi hän paljastui. Laihon mukaan ilmoituksen hänestä Valviralle teki ystävä, jolle Laiho ei suostunut enää määräämään rauhoittavia lääkkeitä. 

Esa Laiho ehti toimia Suomessa lääkärinä kymmenisen vuotta vuodesta 2001 lähtien ilman oikeaa tutkintoa. Valviran tietojen mukaan Laiholla oli potilaita noin 14 000.

Tästä alkoi vyyhti, joka tänään sai yhden päätöksen, kun Helsingin hovioikeus korotti Laihon tuomiota viiteen vuoteen. Käräjillä Laiho sai 4,5 vuotta vankeutta.

Oikeus: Ei aiheuttanut potilaskuolemia

Myös hovioikeus katsoi, ettei Laihon näytetty aiheuttaneen potilaille kuolemaa, vakavaa sairautta tai hengenvaarallista tilaa.

Hovioikeus arvioi, että rangaistusta on korotettava, kun huomioidaan Laihon syyllisyys ja hänen saamansa erittäin suuri oikeudeton taloudellinen etu.

Laiho tuomittiin petoskokonaisuudesta sekä yhdestä pahoinpitelystä. Hovioikeus hylkäsi toisen pahoinpitelyistä, johon käräjäoikeus katsoi Laihon syyllistyneen. Pahoinpitelysyyte hylättiin, koska käräjäoikeuden syyksilukeminen ei vastannut syytteen teonkuvausta.

Lisäksi hovioikeus kumosi Laiholle määrätyn neljän vuoden liiketoimintakiellon.

Tuomittiin miljoonakorvauksiin

Suuret korvaukset sen sijaan pysyivät. Laiho ja hänen yhtiönsä määrättiin jo käräjillä maksamaan yli miljoonan euron korvaukset. Hovioikeus katsoi kuten Helsingin käräjäoikeus, että Laiho aiheutti petosrikoksilla asianomistajille yhteensä yli miljoonan vahingon. Korvausten saajia ovat muiden muassa Helsinki ja Lahti sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri.

Oikeus katsoi Laihon syyllistyneen luvattomaan terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamiseen, pahoinpitelyyn, törkeään väärennykseen, kahdeksaan törkeään petokseen, kahteen petokseen, petoksen yritykseen, väärennysaineiston hallussapitoon sekä kahteen rekisterimerkintärikokseen.

Puolustus kiisti jo käräjillä muut syytteet paitsi väärennysaineiston hallussapidon. Syyttäjät puolestaan hakivat Laiholle tuomiota myös kahdesta taposta ja törkeistä pahoinpitelyistä. Syyttäjien mukaan Laiho olisi tappanut kaksi vanhusta vääränlaisella hoidolla.

Tapauksen puinti voi vielä jatkua oikeudessa

Syyttäjät olivat vaatineet Laiholle lähellä maksimia eli 15:tä vuotta olevaa vankeusrangaistusta.

Tästä huolimatta syyttäjä Anja-Riitta Rinkinen kertoo STT:lle syyttäjien olevan tyytyväisiä muun muassa siihen, että hovioikeudessa rangaistusta korotettiin ja että Laiholla ei katsottu olevan oikeutta palkkaan tekemästään työstä.

On mahdollista, että valelääkäritapauksen puinti jatkuu, sillä syyttäjät harkitsevat valitusluvan hakemista korkeimmasta oikeudesta sen jälkeen, kun ovat tutustuneet hovioikeuden tuomioon tarkemmin.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot