Mainos
Mainos

Elinkautisvanki Raimo Anderssonin tappo Rikospaikassa – Vaimo: "Miehet soittivat minulle yöllä. Riitaa ei ollut"

– Miehet soittivat minulle monta kertaa illalla ja yöllä, kertoo vankilomalla tapetun Raimo Anderssonin vaimo Satu Andersson.

– Mitään riitaa ei ollut, Satu Andersson sanoo Rikospaikan haastattelussa. Hän kertoo keskustelleensa miesten kanssa viimeksi puoli kahden aikaan yöllä.

Veriteko tapahtui lauantaina 14. huhtikuuta aamuyöllä Vantaan Viinikkalassa sijaitsevassa omakotitalossa. Aiemmin kolmoismurhaan syyllistynyt Veli-Matti Huohvanainen on vangittu taposta epäiltynä.

Kun Anderssonin vaimo pääsi taloon viime perjantaina, verijäljet kertoivat tapahtuneesta. Eteisaulassa sijaitsevan vessan edessä oli paljon verta. Vähäisempiä määriä verta oli keittiössä ja makuuhuoneessa.

– Mä juttelin miesten kanssa monta kertaa pitkin iltaa ja yöllä, Andersson kertoo. – Kännissä ne oli, mutta mitään riitaa ei ollut.

Andersson kertoo, että Raimo ja Veli-Matti olivat kavereita. Huohvanainen oli Anderssonin lastenlasten kummi.

– En voi ymmärtää miksi hän olisi tehnyt tämän.

Satu Andersson kertoo, että talossa oli kolmas mies noin kello kahteen saakka. Hän on kertonut, ettei illan aikana ollut mitään riitaa.

Ei spekuloi

Andersson ei halua spekuloida mitä talossa on tapahtunut.

Satu Andersson ei usko, että henkirikos liittyisi jollain tavalla Volkan Ünsalin uudelleen avattuun murhatutkintaan. Raimo Andersson istui elinkautistuomiota Ünsalin murhasta. Krp selvittää nyt oliko entisellä UB-pomo Keijo Vilhusella osuutta tekoon.

– Rami oli hyvä mies. Hän oli luotettava ja herrasmies. Sellaista miestä saa hakea.

Satu Andersson haluaa myös oikaista julkisuudessa olleita vääriä tietoja. Hänen mukaansa Raimo Andersson ei koskaan kuulunut United Brotherhood -jengiin. Sen sijaan hän oli mukana M.O.R.E. -jengissä.

Satu Andersson sanoo keskittyneensä siivoamaan paikkoja ja remontoimaan vereentyneitä lattioita.

– En halua olla talossa, jos tiedän jossain olevan Ramin verta.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme