Mainos

Entistä panttivankia syytetään HOK-Elannon kiinteistöjohtajan lahjusjutussa

Jolon saarella panttivankina ollut Risto Vahanen on saanut syytteen lahjomisesta elinkeinotoiminnassa.

Rikosepäily liittyy vyyhteen, jossa HOK-Elannon entisen kiinteistöjohtajan epäillään vastaanottaneen lahjuksia, joita käytettiin hänen tyttäriensä hevosurheiluharrastukseen.

Epäiltyjä on kymmenkunta. Vahasen ja arkkitehtitoimisto Innovarchin osuus epäillyistä 800 000 euron lahjuksista on noin 25 000, kertoo syyttäjä. Innovarch on kuulunut Vahanen-yhtiöihin vuodesta 2008.

Vahasen mukaan hän ja muut Innovarchin hallituksen silloiset jäsenet kiistävät, että sponsorituella urheilijoiden taustaorganisaatiolle olisi tavoiteltu etuja.

– Innovarch Oy ei ole sponsoroinnilla saanut tai pyrkinyt saamaan taloudellista hyötyä. Yrityksellä on ollut aina nollatoleranssi kyseessä olevissa asioissa. Olemme avustaneet rikospoliisia tapauksen tutkinnassa.

Vuonna 2000 Vahanen joutui toisen suomalaisen kanssa 140 päiväksi panttivangiksi Jolon saarella Filippiineillä.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot