Mainos
Mainos

ES: Joutsenon henkirikoksen uhri alaikäinen tyttö

Etelä-Saimaa -lehden tietojen mukaan Joutsenossa tapahtuneen henkirikoksen uhri olisi alaikäinen.

Aiheesta kertoi myös Alibi-lehti.

Lappeenrannan Joutsenossa on ollut tänään käynnissä poliisioperaatio, joka liittyy poliisin mukaan epäiltyyn henkirikostutkintaan. 

Etelä-Saimaan siteeraamien useiden lähteiden mukaan henkirikoksen uhri olisi alaikäinen tyttö. Lehden mukaan henkirikoksen epäillään tapahtuneen Joutsenossa nuorisotalo Rientolan lähettyvillä.

MTV Uutisten tavoittama rikoskomisario ei vahvista lehden tietoja.

– En tiedä, mistä tällaiset tiedot ovat peräisin. Tällä hetkellä poliisi ei voi kertoa tapauksesta enempää tutkinnallisten syiden vuoksi, rikoskomisario Teemu Liikkanen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta sanoo.

Liikkasen mukaan poliisioperaation vuoksi on eristetty alueita, mutta hän ei ota tarkemmin kantaa siihen, missä operaatio on tehty ja milloin epäilty henkirikos on tapahtunut.

– Tutkinta pyörii parhaillaan ja tiedotamme heti lisää, kun voimme, Liikkanen toteaa.

Juttua päivitetty kello 19.21 rikoskomisarion kommenteilla.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme