Mainos
Mainos

Esitutkinta: Iskun valmistelun taustalla koulukiusaaminen ja kosto humanisteille

Epäillyn yliopistoiskun valmistelun taustalla on poliisin esitutkinnan mukaan kosto ja koulukiusaaminen. Kumpikin syytetty kiistää rikoksen.

Esitutkinnan mukaan naispuolinen epäilty olisi halunnut kostaa ihmisille, joiden koki sortaneen häntä. Esitutkinnassa nainen kertoi, että halusi tehdä iskun, koska Suomen valtio on estänyt häntä saamasta sortajansa vastuuseen.

Hän halusi iskeä yliopistoon, koska siellä opiskelee humanisteja. Nainen kertoi vihaavansa humanisteja, koska he kuvittelevat olevansa ihmisyyden ja yhteiskunnallisten asioiden asiantuntijoita.

Miespuolista epäiltyä oli puolestaan kiusattu perus- ja ammattikoulun ajan. Esitutkinnan mukaan hän halusi näyttää, mihin kiusaaminen voi pahimmillaan johtaa. Kuulusteluissa mies sanoi, ettei ollut iskun suunnittelussa tosissaan, vaan halusi lähinnä puhua vihapuhetta ja kouluampumisajatuksista.

Syyttäjän mukaan kaksikko suunnitteli 50 ihmisen surmaamista Helsingin yliopistolla.   

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme