Mainos
Mainos

Espoossa paloi lukuisia rakennuksia – epäillään tahallaan sytytetyiksi

Espoossa on syttynyt yön aikana lukuisia tulipaloja, joita epäillään tahallaan sytytetyiksi, kertoo Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos.

Espoon Taavinkylässä paloi kahden jälkeen aamuyöllä iso lato ja tulipalo levisi myös maastoon. Maastopalon takia läheinen sähkötolppa syttyi myös tuleen. Sähköjohto putosi maahan ja myös puhelinkaapelit sulivat. Pelastuslaitos arvioi palaneen ladon kooksi noin 250 neliötä ja se paloi täysin. Pelastuslaitos jatkaa sammutustöitä pitkälle aamupäivään.

Noin reilut puoli tuntia myöhemmin pelastuslaitos sai ilmoituksen palavasta jätekatoksesta Espoon Taavinsuolla. Rivitaloyhtiön noin 50-neliöinen jätekatos oli sytytetty palamaan. Palo levisi kattorakenteisiin ja kattorakenteet tuhoutuivat palossa.

Lisäksi Espoossa syttyi yöllä ennen kello kahta palamaan kaivinkone. Pelastuslaitos esti liekkien leviämisen moottoritilaan, mutta kaivinkoneen hytti paloi.

Poliisi tutkii paloja. Lisäksi ladon palosta johtuen sähköyhtiö Caruna selvittää lähtitalojen sähkökatkoja ja Elisa korjaa sulaneet puhelinkaapelit.

Pelastuslaitos kertoo, että palot työllistivät useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta ja sopimuspalokunnilta paloja oli sammuttamassa toistakymmentä yksikköä. Lisäksi tukiyksiköitä saatiin Keski-Uudenmaan - ja Helsingin pelastuslaitoksilta.

Poliisi tutkii tulipaloja törkeänä vahingontekona ja pyytää mahdollisia todistajia ilmoittamaan havainnoistaan joko puhelimitse 0295 413 031 tai sähköpostilla vihjeet.espoo@poliisi.fi.

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot