Mainos

Hämmennystä oikeussalissa: Kuka on Cannonballin presidentti?

Kuka on Cannonball MC -jengin presidentti? Sitä puitiin Helsingin käräjätalon hämärässä kellarissa, kun turvasalissa jatkui laaja Cannonball-jengin oikeudenkäynti.

Jutussa on syytteessä kolmattakymmentä jengin jäsentä. Tiistaina salissa puitiin ns. jengisyytteitä, joiden mukaan syyttäjien rikolliseksi katsoman jengin jäsenyys on jo sinänsä rikos.

Puolustusten kanta on se, että jengiläiset tekevät - jos tekevät - rikoksia yksilöinä, ei ryhmänä.

Oikeudenkäynnissä kummastusta herätti se kuka Cannonballia tällä hetkellä johtaa.

Presidentin kuolema

Jengin perusti vuonna 1991 Jani Uotila, mutta hän kuoli yllättäen keväällä 2012.

Yleinen käsitys oli, että hänen seuraajansa, kymmenen vuoden huumetuomiota istuva Ari Ronkainen johtaa nyt jengiä.

Ronkainen ilmoitti kuitenkin olevansa ex-presidentti, kun syyttäjä Perttu Könönen sitä kysyi.

- Ei ole asemaa, koska olen vankilassa, Ronkainen kertoi.

Kuka on presidentti? syyttäjä tivasi.

- Hän kertoo sitten itse kun häntä kuullaan.

Ronkainen vähätteli presidentin aseman merkitystä. - Tittelit vain kuuluvat bikerskeneen.

”Kuin juniorijääkiekkojoukkue”

Seuraavaksi salissa kuultiin miestä, joka kertoi olleensa aiemmin Cannonballin ajoreissuista vastaava road captain. Sama kysymys presidentin nimestä esitettiin hänelle.

- Hän kertoo itse, kun häntä salissa tänään kuullaan, mies vastasi.

Syyttäjä tiedusteli miksi tällaista viatonta asiaa ei voi sanoa.

- Presidentti on titteli. Kaikki me ajellaan pyörillä, laitetaan niitä ja juodaan kaljaa.

Aiemmin oikeudenkäynnissä on kuultu kuinka Cannonball on kuin vene- tai golfkerho. Ex-road captain esitti vielä uuden vertauksen hangaround, prospect ja täysjäsen -asteikolle.

Hän kertoi poikansa pelaavan jääkiekkoa. - Siellä on yhden A:n, kahden A:n ja kolmen A:n joukkueita. Se menee osaamisen mukaan, mies vertasi Cannonballin urakehitystä. 

- Sitten on vielä valmentajia.

 ”Sen kun tietäisi”

Päivän kolmannelta jengiläiseltä kysyttiin myös presidentin nimestä.

- Sen kun tietäisi olisi viisas mies, hän vastasi. Kertomansa mukaan hän on kerhon entinen sihteeri.

- Sihteerin tehtävä on se,  että klubitilat pysyy siistinä ja että siellä on vessapaperia ja saippuaa. Ihan normaalielämään liittyviä asioita.

Syyttäjä ihmetteli, etteikö mies tiedä presidentin nimeä.

- Tiedän kyllä, hän sanoi ja nimesi Ronkaisen presidentiksi.

Oikeus päätti pitää ruokatauon. Päivän todistajalistasta oli tässä vaiheessa kuulematta yksi Cannonball-jengin jäsen ja keskusrikospoliisin ylikonstaapeli. Ruokatauolla muutama asianajaja vitsaili kumpi näistä mahtaa olla se presidentti.

Poliisikin nimesi väärän miehen

Kerhon klubitaloa MTV:llekin esitellyttä Janne Tranbergiä oli määrä kuulla ruokatauon jälkeen, mutta mies ei ollut saapunut oikeustalolle. Asianajaja Jaakko Tuuttikaan ei saanut häneen yhteyttä.

Oikeus siirtyi kuulemaan poliisitodistajaa. Keskusrikospoliisin jengiasiantuntija Kimmo Kylmäkoski kertoi yli kymmenellä paikkakunnalla toimivan Cannonballin olevan rikollisryhmä, jonka tavoitteena on tuottaa taloudellista hyötyä jäsenille.

Hän kertoi myös jengin tekevän organisaatiouudistusta, jonka tarkka sisältö ei ole poliisille täysin selvä.

Syyttäjä Könönen kysyi myös Kylmäkoskelta presidentistä.

Kylmäkosken mukaan Ronkainen on jengin varsinainen presidentti, mutta tehtäviä on hänen vankila-aikanaan hoitanut aiemmin salissa kuultu entinen road captain.

Kylmäkosken kuulemisen aikana saliin saapui Tranberg.

Lopulta Tranbergiltä kysyttiin presidentistä. Hän sanoi, ettei presidenttinä toimi Ronkainen eikä myöskään road captain.

Kuka toimii presidenttinä?

- Tällä hetkellä minä.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot