Mainos

Helsingin ensimmäinen rikosuhrimaksu langetettiin rikoksesta, jossa ei ollut uhria

Helsingin käräjäoikeus on määrännyt ensimmäisen rikosuhrimaksunsa. Se määrättiin rikoksista, joilla ei ollut uhria.

Uusi maksu tuli voimaan joulukuun alusta.

Kahdeksankymmenen euron maksu määrättiin huumausainerikoksesta ja väärennysaineiston hallussapidosta. 

Noin 50-vuotias venäläismies jäi joulukuun alussa kiinni Helsingissä. Hänellä oli hallussaan 116 Subutex-tablettia ja väärennetty ajokortti.

Juttu käsiteltiin nopeutetussa menettelyssä ja käräjäoikeus antoi tuomion keskiviikkona noin puolen tunnin käsittelyn päätteeksi. Mies sai vuoden ehdotonta vankeutta. Rangaistus sisälsi myös aiempaa jäännösrangaistusta.

– Päämies myönsi jutun, kertoo venäläistä avustanut Tero Ala-Mieto.

– Tuomiota antaessaan tuomari ilmoitti, että tämä on talon ensimmäinen rikosuhrimaksu, Ala-Mieto sanoi.

– Erikoista jutussa oli tietysti se, että siinä ei ollut asianomistajaa lainkaan. Sakon luonteiseltahan rikosuhrimaksu vaikuttaa.

Ala-Mieto arvelee, ettei venäläismies pysty maksamaan maksua. 

Maksu voimaan joulukuun alusta

Rikosuhrimaksu tuli voimaan joulukuun alusta, mutta takautuvasti sitä ei voida määrätä. Eli maksu tulee joulukuun alun jälkeen tehdyistä rikoksista.

Sen joutuu maksamaan täysi-ikäinen, joka tuomitaan sellaisesta rikoksesta, josta voi saada vankeutta. Maksussa on kaksi porrasta, 40 euroa ja 80 euroa.

Etukäteen on arvioitu, että suurin osa maksuista kertyy liikennerikoksista.

Arvion mukaan maksuista kertyy vuodessa 4,5 miljoonaa euroa ja rahat käytetään rikoksen uhrien tukipalveluihin.

Neuvotteleva virkamies Mervi Sarimo oikeusministeriöstä sanoo, että hänen tietojensa mukaan tuomioistuimet ovat tähän mennessä määränneet muutamia rikosuhrimaksuja. Sarimo arvelee, että poliisi on niitä määrännyt sakkojen yhteydessä useampia.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot