Mainos

Omainen kaahasi hälytysajossa ajaneen ambulanssin perässä Salossa – poliisi nappasi kuljettajalta kortin pois

Poliisi otti eilen vuonna 1982 syntyneeltä mieheltä ajokortin pois, koska hän ajoi kovaa ylinopeutta hälytysajossa olleen ambulanssin perässä Salossa Varsinais-Suomessa.

Poliisin mukaan ambulanssi oli viemässä kiireisenä potilasta Turun yliopistolliseen sairaalaan, ja perässä seurannutta autoa ajoi potilaan omainen.

Rikosylikonstaapeli Heikki Anttila toteaa, ettei hätä anna oikeutusta ajaa ylinopeutta hälytysajoneuvon perässä ja rikkoa liikennesääntöjä.

Anttila muistuttaa, että tällainen toiminta voi olla hyvin vaarallista, koska perässä ajava auto, jossa ei ole vilkkuja ja sireenejä voi aiheuttaa vaaratilanteita myös muille tiellä liikkuville.

Poliisin mukaan auto oli ensin seurannut ambulanssia 120 kilometrin tuntivauhdilla alueella, jossa oli 70 kilometrin nopeusrajoitus. Moottoritiellä auto oli ajanut ambulanssin perässä noin 140 kilometrin vauhdilla alueella, jossa oli tietyön vuoksi 80 kilometrin nopeusrajoitus.

Omainen oli poliisin mukaan pysynyt autollaan ambulanssin kintereillä Kaarinaan saakka. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapaus sattui torstaina alkuillasta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot