Mainos

Hi-virusta levittäneen tuomio koveni

Rovaniemen hovioikeus on koventanut hi-viruksen tahallisesta levittämisestä tuomitun miehen vankeustuomion 12 vuoteen.

Aki Matti Hakkarainen joutuu maksamaan korvauksia uhreille yhteensä noin 330 000 euroa.

Hovioikeuden mielestä käräjäoikeuden aiemmin langettama kymmenen vuoden vankeustuomio ei ollut oikeassa suhteessa teon vahingollisuuteen.

Hovioikeus otti rangaistusta ankaroittavina seikkoina huomioon käräjäoikeuden tuomion ohella sen, että Hakkarainen salasi HIV-infektion tietoisesti asianomistajilta silloinkin, kun häneltä erikseen kysyttiin taudeista.

Lisäksi Hakkarainen oli ollut kahdessa tapauksessa sukupuoliyhteydessä vastoin asianomistajien tahtoa.

Hovioikeus piti tuomiota ankaroittavana seikkana myös sitä, että Hakkarainen oli tuomittu vastaavanlaisesta menettelystä rangaistukseen jo aiemmin.

Hakkarainen tartutti viruksen viiteen naiseen. Korotettu rangaistus on syyttäjän vaatimuksen mukainen.

Käräjäoikeus tuomitsi 10 vuoden vankeuteen

Käräjäoikeus tuomitsi Aki Hakkaraisen viime vuoden elokuussa 10 vuoden vankeusrangaistukseen.

Tuomi tuli 14:stä törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä, viidestä törkeästä pahoinpitelystä sekä yhdestä raiskauksesta.

Muutosta käräjäoikeuden tuomioon hakivat virallinen syyttäjä, Aki Hakkarainen ja yksi asianomistaja.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot