Mainos

HKScan teki Virossa tutkintapyynnön ex-johtajiensa 28 miljoonan euron lähipiiriostoista

Lihayhtiö HKScan on tehnyt Viron viranomaisille tutkintapyynnön, jolla selvitetään, onko HKScanin Baltian-toiminnoissa syyllistytty rikoksiin.

HKScan kertoi viime vuoden joulukuussa erottaneensa useita Baltian liiketoimintojen johtajia. Lisäksi yhtiö antoi useille varoituksen muun muassa yhtiön varojen sääntöjen vastaisesta käytöstä.

Sisäisen selvityksen mukaan osa HKScan Estonian johtajista oli ostanut tuotteita ja palveluja yrityksiltä, joita ovat johtaneet HKScanin Baltian johtoryhmän jäsenet tai heidän lähipiiriinsä kuuluvat.

Ostojen arvo oli vuosina 2013–2016 ollut yhtiön mukaan yhteensä noin 28 miljoonaa euroa.

Yhtiö antoi potkut muun muassa Baltian maajohtajalle sekä sika- ja siipikarjatuotannoista vastaaville johtajille. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot