Mainos

Hovi lievensi raiskaajapoliisin tuomiota: "Uhri oli jo 15-vuotias"

Itä-Suomen hovioikeus on lieventänyt tuntuvasti alaikäisen raiskauksesta tuomitun, vuonna 1954 syntyneen suonenjokelaisen poliisimiehen rangaistusta. Kuopion käräjäoikeus oli tuominnut hänet kahden ja puolen vuoden vankeuteen raiskauksesta ja lapsen hyväksikäytöstä.

Hovioikeus katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi vuoden ja kymmenen kuukauden ehdollisen vankeuden.

Hovioikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että käytetty väkivalta oli verrattain lievää ja että uhri oli täyttänyt jo 15 vuotta. Hovioikeus alensi myös uhrille määrätyn 8 000 euron kärsimyskorvauksen 5 000 euroon. Rikokset tapahtuivat kymmenen vuotta sitten.

Mies on ollut virasta pidätettynä esitutkinnan ja oikeudenkäynnin ajan. Työnantaja päättää viran kohtalosta lopullisesti, kun tuomio saa lainvoiman. Jutussa on mahdollista pyytää vielä valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot