Mainos
Mainos

Huolimaton rekkakuski jyräsi 15-vuotiaan pojan kuoliaaksi – hovi piti voimassa tuomion joulun synkentäneestä turmasta

Rekkakuskin tuomio törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta vahvistui Itä-Suomen hovioikeudessa viime viikolla. Oikeus ei muuttanut Kymenlaakson käräjäoikeuden antamaa tuomoita.

Onnettomuus sattui Kouvolassa muutamia päiviä ennen joulua 2016. Läheiseen huoltoasemarakennukseen huolimattomuuttaan huomionsa kiinnittänyt kuljettaja ei ollut havainnut edellään ajaneita mopoilijoita, vaan raskas ajoneuvoyhdistelmä törmäsi kahteen liikennesääntöjen mukaisesti kulkeneeseen mopoon. Toisen mopon 15-vuotias kuljettaja kuoli ja toisen mopon kuljettaja ja matkustaja saivat vammoja.

Tiellä nopeusrajoitus oli 50 metriä tunnissa kuormaamattoman ajoneuvoyhdistelmän kulkiessa 68 kilometriä tunnissa taajama-alueella. Kuljettaja oli kertomansa mukaan erehtynyt pitämään nopeusrajoitusta tätä korkeampana. Tien pinta oli märkä ja tapahtumahetkellä iltapäivällä kello 17 pimeää. Tapauksen todistaja kertoi huomattavasti mopoja lujempaa ajaneen auton ajaneen mopojen takana.

– Ollessaan mopojen kohdalla oli rysähtänyt ja rekka-auto oli ikään kuin vähän hypähtänyt, tilanteessa vastaan ajanut todistaja kertoi tapahtuneesta tuomion mukaan.

Onnettomuudessa kuolleella mopopojalla ei ollut ajo-oikeutta, mutta oikeus katsoi, ettei sillä ole vaikutusta asiaan, sillä hän mopokortin teoriatunnit ajaneena ajoi sääntöjen mukaisesti.

– Hovioikeus katsoo, että [miehen] menettely on ollut kokonaisuutena arvostellen törkeän huolimatonta, hovioikeuden päätöksessä todettiin.

Mies tuomittiin törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 5 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Miehelle määrättiin myös kolmen kuukauden ajokielto.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme