Mainos

Huume-epäily siirtyi syyttäjälle – Poliisitutkinta: Jari Sillanpäältä löytyi kristallia, käytön epäillään olleen pidempiaikaista

Helsingin poliisin esitutkinta laulaja Jari Sillanpäähän kohdistuvasta huume-epäilystä on valmistunut. Tämän illan Rikospaikka-ohjelmassa kerrotaan, että asia on siirtynyt syyteharkintaan Helsingin syyttäjänvirastoon. Ohjelman tietojen mukaan poliisi epäilee, että Sillanpään hallusta löytynyt huumausaine oli metamfetamiinin jalostettua muotoa kristallia.

Sillanpäätä epäillään huumerikoksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta. Huippusuositun laulajan epäillään ajaneen autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Sillanpää jäi kiinni huumeratista epäiltynä Helsingin keskustassa syyskuussa. Iltalehti kertoi poliisin virkapartion pysäyttäneen törttöilevän autoilijan, joka osoittautui Sillanpääksi.

Myöhemmin MTV paljasti, että kiinni otettaessa Sillanpään hallusta löytyi kristalliksi epäiltyä huumetta. Poliisi teki käryn perusteella myös kotietsinnän Sillanpään asuntoon. Sieltä ei löytynyt huumeita.

Kristallihuumeen takavarikkoon liittyen Sillanpäätä epäillään huumerikoksesta.

Kristalli on useita kertoja tavallista metamfetamiinia vahvempaa. Jos ainetta käyttää esimerkiksi polttamalla, jo noin puolen gramman määrä vastaa jopa seitsemää käyttöannosta. Tiedossa ei ole, millainen määrä huumetta Sillanpään hallusta löytyi.

Helsingin poliisi ei ole virallisesti vahvistanut Sillanpäähän kohdistuvia rikosepäilyjä.

Helsingin syyttäjänvirastosta kerrottiin MTV:lle keskiviikkona, että Sillanpäätä koskeva esitutkinta on saapunut virastoon. Jutulle ei vielä ole nimetty syyttäjää.

Sillanpää kommentoi huumekäryään syyskuussa sosiaalisessa mediassa.

– Lehdissä on kirjoitettu, että minun epäillään syyllistyneen huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamiseen. Tämä pitää paikkansa, vaikka kyseessä olikin hyvin vähäinen määrä, hän kirjoitti Facebook-sivullaan.

Sillanpään mukaan oli ajattelematonta lähteä liikenteeseen. Hän kertoi Facebookissa, että koki olleensa tilanteessa täysin ajokykyinen. Sillanpää pyysi toimintaansa anteeksi.

– Tiedostan elämän rajallisuuden, ja intohimoisena ihmisenä hakeudun helposti uusien kokemusten pariin. Kunpa olisikin voimaa ja ymmärrystä tehdä elämässä aina vain oikeita valintoja, hän kirjoitti Facebookissa.

Rikospaikka-ohjelman tietojen mukaan poliisi on esitutkinnassa lähtenyt epäilystä, että Sillanpään huumeidenkäyttö on jatkunut pidempään. On selvää, että poliisia kiinnostaa erityisesti se, keneltä tai keiltä Sillanpää on epäiltyä kristallia hankkinut.

Rikospaikka-ohjelma MTV3-kanavalla keskiviikkoisin kello 22.40.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot