Mainos

Huumekuskiksi epäilty ajoi tietyökuoppaan Turussa

Miehellä ei myöskään ollut ajokorttia, autossa oli toisen ajoneuvon rekisterikilvet ja kyydistä löytyi varastetuksi epäiltyä tavaraa.

Mies on ajanut viime yönä autolla tasoristeyksen kohdalle kaivettuun kuoppaan Turussa. Hän ei loukkaantunut.

Tie on suljettu tasoristeyksen kunnostustöiden ajaksi, ja paikalla on opasteet kiertotielle. Poliisin mukaan mies oli ajanut suljetulle työmaa-alueelle melkoisella vauhdilla eikä saanut jarrutettua ennen monttua.

Poliisi epäilee kuljettajan olleen huumeiden vaikutuksen alaisena. Miehellä ei ole ajokorttia, autossa oli toisen auton rekisterikilvet ja kyydistä löytyi varastetuksi epäiltyä tavaraa.

Kuoppaan ajo sattui ennen kello yhtä yöllä Tengströminkadulla. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, ajoneuvorikkomuksesta sekä varkaudesta.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot