Mainos
Mainos

Hyväksikäytti teininä ala-asteikäisiä – myöhemmin parikymppisenä yhdynnässä alle 16-vuotiaan kanssa

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1991 syntyneen miehen ehdolliseen vankeuteen lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä, jotka tapahtuivat huomattavan pitkän aikavälin päässä toisistaan.

Toisessa teoista mies oli 15–17 vuotiaana vuosina 2006–2009 kosketellut 7–9-vuotiasta ja 8–10-vuotiasta lasta, saanut nämä tanssimaan seksikkäästi ja strippaamaan edessään sekä katsomaan pornofilmejä. Mies oli kuvannut joitain tapahtumia, ja työntänyt sormensa vanhemman tytön emättimeen. Kumpikin tytöistä oli yhtä aikaa paikalla. Hän kielsi lapsia kertomasta asiasta muille.

Myöhemmin, 21–22 vuotiaana, mies oli sukupuoliyhteydessä kolmannen, 14–15-vuotiaan tytön kanssa.

Väitti olleensa ikäistään kehittymättömämpi

Mies väitti nuorempana tehtyjen tekojen osalta, että ei ymmärtänyt tekojensa luonnetta, oli ikäistään alemmalla kehitystasolla eikä pyrkinyt seksuaaliseen kiihotukseen. Aikuisena tekemäänsä tekoa hän kuvailee lyhyenä seurustelusuhteena.

Oikeus kuitenkin katsoi, ettei miehen voitu näyttää olleen ikäistään alemmalla kehitystasolla. Miehen katsottiin tienneen tekojen seksuaalisen luonteen ja tavoitelleen seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä. Näyttöä seurustelusuhteesta ei oikeus myöskään saanut.

Mies tuomittiin kahdesta törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja yhdestä perusmuotoisesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Oikeus katsoi tekojen olleen omiaan vahingoittamaan erityisesti pienten lasten kehitystä, ja piti tekoja erityisen nöyryyttävällä tavalla tehtyinä.

Mies tuomittiin kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 90 tunnin yhdyskuntapalveluun. Miehen korvattavaksi tuli yhteensä 13 000 euroa kärsimyksestä ja tilapäisestä psyykkisestä haitasta uhreille.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot