Mainos

Iitin kuolonkolari – tien kunnossapidosta vastanneiden syytteet hylättiin

Tien kunnossapidosta vastanneet henkilöt eivät aiheuttaneet naisen kuolonkolaria Iitissä, katsoo Kymenlaakson käräjäoikeus.

Se hylkäsi virkamiestä ja kahta urakoitsijaa vastaan nostetut syytteet kuoleman- ja vammantuottamuksesta.  

Nainen kuoli kaksi vuotta sitten Iitissä, kun hän menetti henkilöauton hallinnan ja törmäsi pakettiautoon. Pakettiauton kuljettaja sai vammoja.

Kuolonkolari tapahtui tammikuussa 2013. Valtatie 12:n pientareella oli ollut painauma useiden kuukausien ajan. Virkamiehen pyynnöstä urakoitsijan työnjohtaja kävi tarkastamassa tien kunnon onnettomuuspäivänä, koska asiasta oli tullut tieto ely-keskukselle.   

Työnjohtaja päätti, ettei korjaamista tarvitse aloittaa heti. Hänen mukaansa korjaustoimet ennen kello 16:n ruuhka-ajan päättymistä olisivat vaarantaneet tiellä liikkujia. Keliolot olivat tuolloin hyvät.  

Oikeus katsoo, ettei työnjohtaja eikä työmaapäällikkö rikkoneet huolellisuusvelvoitettaan.   
Myöskään ely-keskuksen virkamies ei rikkonut valvontavelvollisuuttaan.   

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot