Mainos
Mainos

IL: Mies raiskasi rajusti skitsofreniaa sairastavan naisen – uhkasi hivillä

Mies tapasi vastaanottokodissa henkisesti sairaan naisen ja raiskasi tämän, kertoo Iltalehti.

Iltalehden mukaan hovioikeus säilytti skitsofreniaa sairastavan naisen vuonna 2015 raiskanneen miehen tuomion.

33-vuotias oli mennyt humalassa vastaanottokotiin, jonka asiakas skitsofreniaa sairastanut nainen oli. Mies ei tuntenut naista ennalta, mutta houkutteli tämän mukaansa oluella.

He menivät lähellä olevaan puistoon, jossa mies ehdotti seksiä. Nainen oli kieltäytynyt ja mies kävi tähän käsiksi. Hän uhkasi naista myös hiv-tartunnalla ja hakkasi tämän päätä maahan.

Poliisit löysivät naisen huoltamolta läheltä rikospaikkaa hieman rikoksen jälkeen.

Iltalehti kertoo, että mies väitti naisen tehneen aloitteen ja väitti, että seksiä olisi harrastettu yhteisymmärryksessä.

Käräjäoikeus oli tuominnut miehen kolmeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen raiskauksesta sekä aiemmin tapahtuneesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Juttua oikaistu 3.1.2017 kello 16.15: Iltalehden mukaan raiskauksen uhri ei ollut 14-vuotias tyttö, kuten artikkelissa aiemmin mainittiin, vaan täysi-ikäinen skitsofreniaa sairastava nainen. Tuomittu oli raiskauksen lisäksi käyttänyt hyväksi toista uhria, 14-vuotiasta tyttöä.


Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme