Mainos
Mainos

IL: Paloittelumurhaaja ei saapunut vankilaan – viranomaiset pitävät vaarallisena ja aseistettuna

Kolmeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi tuomittu Markus Pönkä ei saapunut torstaina vankilaan, toisin kuin viranomaisten kanssa oli sovittu, kertoo Iltalehti.

Iltalehden mukaan poliisi pitää Pönkää vaarallisena ja epäilee että mies on aseistettu.

Pönkä tuomittiin käräjäoikeudessa marraskuussa 2015 kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen yhteensä paristakymmenestä rikosnimikkeestä, muun muassa törkeistä petoksista, törkeistä väärennyksistä ja törkeästä ampuma-aserikoksesta. Helsingin hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion voimassa suurimmilta osin. Pönkää ei kuitenkaan määrätty heti vangittavaksi.

Lukuisten talousrikosten lisäksi Pönkä tunnetaan vuonna 2005 Tallinnassa tapahtuneesta paloittelumurhasta, josta hänet tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen. Hän vapautui vankilasta 2014. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme