Mainos

IL: Pyhtään suuressa poliisioperaatiossa kiinniotetuilla aiempaa rikostaustaa

Osalla Pyhtään mittavassa viranomaisoperaatiossa kiinniotetuista miehistä on aiempaa rikostaustaa, kertoo Iltalehti.

Rajavartiolaitoksen merivartiosto, poliisi ja Puolustusvoimat etsivät tänään Pyhtäällä miehiä, joiden epäillään murtautuneen kesäasuntoon Haminan Hylksaaressa ja anastaneen sieltä asekaapin sekä kymmenkunta asetta. Miehen kerrottiin myös varastaneen kaksi venettä, joilla he pakenivat paikalta.

Poliisin mukaan mökkiin murtautujia oli viisi. Heistä kolme saatiin kiinni mittavan viranomaisoperaation jälkeen. Viranomaiset jahtasivat miehiä ensin vesillä ja myöhemmin jalan, helikopterien tukemana. Kaksi muuta mökkimurtoon osallisiksi epäillyistä on edelleen tavoittamatta. Myös asekaappi on edelleen kateissa.

Iltalehden mukaan ainakin osalla kiinniotetuista on aiempaa rikostaustaa muun muassa väkivalta-, huumausaine- ja omaisuusrikoksista. Lehti kertoo, että osa tapaukseen liittyvistä henkilöistä on myös ollut epäiltynä viime heinäkuussa tapahtuneesta kaupan ryöstöstä.

Lehden mukaan ryöstöä käsiteltiin Kymenlaakson käräjäoikeudessa, missä katsottiin, että miehiä vastaan ei ollut tarpeeksi todistusaineistoa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot