Mainos
Mainos

Iltapäivälehdet: Tuttavat tiesivät epäillyn raskauksista

Oulun vauvasurmista epäiltyä naista kuvaillaan sulkeutuneeksi, mutta mukavaksi ihmiseksi.

Ilta-Sanomille puhunut naisen oululainen ystävä kertoo, että epäilty perheenäiti on hyvin lapsirakas.

– Hän on hyvin, hyvin tasapainoinen ihminen, täysin normaali, niin kuin kaikki muutkin, mies sanoi Ilta-Sanomien jutussa.

Myös naisen raskaudet olivat ainakin osan hänen tuttaviensa tiedossa.

Iltalehden jututtaman työkaverin mukaan epäilty oli raskausaikana töissä ravintolassa, kun laskettuun aikaan oli enää muutama viikko.

– Sen työvuoron aikana arvailimme hänen kanssaan, syntyykö lapsi vielä saman iltana, entinen työkaveri sanoo Iltalehdelle.

Myös toinen tuttava kertoo tienneensä raskauksista, mutta sanoo, ettei hienotunteisuuttaan tohtinut udella asiasta enempää.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme