Mainos
Mainos

Imatran kolmoissurma: Ampuminen kesti noin puoli minuuttia – naiset ammuttiin lähietäisyydeltä

Imatralla kolmen ihmisen surmasta epäilty Jori Juhani Lasonen oli ampunut viisi laukausta joista neljä oli osunut uhreihin. Kolmoissurma sattui joulukuun alussa. Poliisi on saanut valmiiksi nyt tapauksen esitutkinnan.

Poliisin mukaan ampuminen oli kestänyt noin puoli minuuttia. Vuosina 1963, 1964 ja 1980 syntyneet uhrit kuolivat välittömästi ylävartaloon ja päähän osuneisiin laukauksiin. Esitutkinnan perusteella juuri viereisestä ravintolasta ulos astuneet naiset olivat ensimmäiset epäilyn tapaamat ihmiset tämän saavuttua tapahtumapaikalle ja valikoituivat näin uhreiksi sattumalta. Epäilty ei tuntenut uhreja.

Jäi odottamaan poliisia

Valvontakameroiden perusteella epäilty oli vielä naiset ammuttuaan kohottanut aseensa ampuma-asentoon ja osoittanut sillä kävelykadun suuntaan, mutta tässä vaiheessa aseessa olleet ammukset olivat jo loppuneet, eikä hänellä ollut mukanaan tai autossaan enempää ammuksia. Tämän jälkeen epäilty laittoi aseen takaisin autonsa tavaratilaan ja jäi tapahtumapaikalle odottamaan poliisia. 

Ampumisia edeltäneet tapahtumat alkoivat 3.12 illlalla, kun epäilty oli ottanut asunnon autotallissa sijaitsevasta asekaapista 7,62 kaliiperia olevan kiväärin ja saattanut sen ampumavalmiuteen. Epäilty oli lähtenyt kotoaan noin kello 23.45 ja ajanut autollaan Imatran Koskenpartaalle surmaamistarkoituksessa.

Surmaamiseen liittyviä ajatuksia aiemmin

Epäilty on tunnustanut teot esitutkinnassa. Hän on kertonut, että hänellä oli ollut surmaamiseen liittyviä ajatuksia parin viikon ajan ennen tekoa, mutta lopullisen päätöksen teon toteuttamisesta hän oli tehnyt vasta tekoiltana.

Esitutkinnan perusteella epäilty ei ollut kertonut näistä ajatuksistaan tai aikomuksistaan kenellekään ennen tekoa ja hän oli toiminut alusta pitäen yksin. Selkeää motiivia teoille ei esitutkinnassa selvinnyt, mutta esitutkinnan perusteella taustalla on ollut vahvasti epäillyn mielenterveyteen liittyviä syitä.

Salassapitosyistä poliisi ei voi tiedottaa enempää siitä, mitä nämä mielenterveyteen liittyvät syyt ovat tai miten ne ovat ilmenneet. Epäilty ei kuitenkaan ollut alkoholin tai muiden huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena tekohetkellä. Epäilty on Etelä-Karjalan käräjäoikeuden päätöksellä määrätty mielentilatutkimukseen jo ennen pääkäsittelyä.



Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme