Mainos
Mainos

IS ja IL: Tyttöystävänsä taposta epäillyllä laaja rikostausta – pahoinpiteli samaa tyttöä uutenavuonna 2016

Tyttöystävänsä taposta epäillyllä 18-vuotiaalla miehellä on nuoresta iästään huolimatta jo mittava rötöstausta, kertovat Iltalehti ja Ilta-Sanomat. Ensimmäinen pahoinpitelytuomio tuli heti 15-vuotiaana.

Poliisi kertoi eilen 17-vuotiaan naisen kuolemasta. Hänet löydettiin lauantaina elottomana Nokian Kaarikadulla sijaitsevasta asunnosta piilotettuna sängyn alle. Hän taisteli hengestään kahden päivän ajan sairaalassa.

Poliisi esittää 18-vuotiaan miehen vangitsemista tänään Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Rikosnimike tullee olemaan henkirikos.

Epäilty on iltapäivälehtien mukaan selvinnyt aiemmista rötöstelyistään sakoilla ja ehdollisilla. Vuonna 2014 hän sai 60 päiväsakkoa nuorena henkilönä tehdyistä pahoinpitelystä ja varkauden yrityksestä. IS:n mukaan hän ja toinen poika yrittivät viedä väkivalloin rahat kolmannelta pojalta, mutta teko keskeytyi ulkopuolisen puututtua asiaan.

Vuonna 2015 hän sai 30 päivän ehdollisen vankeuden oluen näpistämisestä ja katsastamattoman ja viritetyn mopon ajamisesta humalassa ja kortitta.

Kohtalokas lauantai ei ollut ensimmäinen kerta, kun epäilty pahoinpiteli tyttöystäväänsä. Viime vuonna nuorukainen tuomittiin sakkoihin tyttöystävänsä kuristamisesta sekä toisen tytön pahoinpitelemisestä. Teko tapahtui uudenvuodenpäivänä 2016 Nokialla.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme