Mainos
Mainos

Iskikö "Herkkusuuna" tunnettu sarjasyömäri jälleen? "Hän on tunnettu näistä tempauksistaan"

Poliisi on ottanut kiinni noin 50-vuotiaan miehen, joka söi ja joi Helsingin Kampissa sijaitsevassa ravintolassa eilen illalla kymmenillä euroilla jättäen laskun lopulta maksamatta.

Miehellä ei poliisin mukaan ollut sen enempää rahaa kuin aikomustakaan maksaa laskua.

Poliisi vei miehen Pasilan poliisivankilaan, josta hänet myöhemmin vapautettiin.

Useita aiempia tapauksia?

MTV Uutiset kertoi aiemmin Herkkusuu-nimellä kutsutusta miehestä, joka on syyllistynyt lukuisiin vastaaviin rikoksiin. Tekojensa johdosta mies on joutunut muun muassa istumaan vankeusrangaistuksia.

Viime helmikuussa mies vangittiin useista vastaavista petoksista, jolloin kävi ilmi hänen olevan poliisin rikostietojärjestelmässä peräti 152 rikosilmoitusta.

Rikoskomisario Sakari Harju Helsingin poliisista kertoo, ettei hänellä ole tietoa, onko nyt kiinni otettu epäilty kyseessä samaisella lempinimellä tunnettu henkilö. Henkilö on kuitenkin tuttu niin poliisille kuin monien ravintoloiden henkilökunnalle.

– Hän on tunnettu näistä tempauksistaan. Kun maksun aika tulee, hän sanoo, ettei ole varallisuutta.

Harjun mukaan mies tekee tekoja satunnaisesti, mutta kun niitä tulee ilmi useampia, keskustellaan syyttäjän kanssa toimista tilanteessa.

– Miten saadaan katkaistua tämä juttukierre, poliisi kuvailee. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme