Mainos
Mainos

Itä-Uudellamaalla asuntomurtojen sarja, poliisi sai tekijäjoukon kiinni rysän päältä – epäillään tehneen yli 20 asuntomurtoa

Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa, että viime perjantaina Vihdissä sattuneessa asuntomurrossa otettiin kiinni kolme ulkomaalaistaustaista henkilöä.

Kiinniotetut epäillyt on tänään vangittu Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä myös muista asuntomurroista. Viime syksyn ja loppuvuoden aikana Itä-Uudenmaan poliisi on kirjannut yli 20 asuntomurtoa. Asuntomurtoja on sattunut alueella poikkeuksellisen paljon.

Tekijät jäivät kiinni paikan päältä poliisin saaman vihjeen ansiosta. Rikoskomisario Mikko Minkkinen kertoo, että poliisi epäilee kolmikkoa muista alueen murroista muun muassa siksi, koska ne muistuttavat tekotavaltaan muita alueen murtoja.

Pidä koti asutun näköisenä, huolehdi lukituksesta

Yleisimmin asunnoista on varastettu murron yhteydessä helposti rahaksi muunnettavaa tavaraa, kuten koruja ja arvoesineitä. 

– Emme ole vielä tehneet arviota varastetun tavaran arvosta, mutta murtojen kohteeksi joutuneille suurin haitta on todennäköisesti harmitus, kun asuntojen ikkunoita ja ovia on jouduttu uusimaan.

Minkkinen kertoo, että asunnot ovat todennäköisimmin valikoituneet kohteeksi siksi, että ne ovat näyttäneet murtohetkellä tyhjiltä asukkaista.

– Jos lähtee lomalle, kannattaa jättää asunto asutun näköiseksi. Lisäksi asialliset lukitukset ja esimerkiksi liiketunnistimella syttyvä valo saattavat pysäyttää mahdollisen varkaan, Minkkinen neuvoo. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot